Taas mennään ja lujaa - Lotta nimittäin on oppinut tällä viikolla pari uutta juttua: eilen taputti ekan kerran käsiä yhteen ja tänään halusi aivan itse pitää tuttipulloa käsissään maitoa juodessaan. Ja taisi se tällä viikolla olla myös ne ekat kerrat, kun neiti seisoi hetkittäin ilman tukea!
Eilen oltiin iltapuurolla, kun Lotta yhtäkkiä alkoi taputtaa käsiään yhteen ja nauroi siihen päälle. Ja tätä uutta taitoa onkin sitten ahkerasti treenattu siitä lähtien, ja aivan yhtä hauskaa on myös äidillä ja isällä taputtelun parissa.
Tänään päiväunille mennessä kokeiltiin, josko se viimeinen maitotilkka pullosta maistuisi vielä ennen unia, ja niin se vaan Lotta nappasi pullon omiin käsiin! Maitoa meni kyllä enemmän naamalle ja petivaatteille kuin suuhun, mutta pullo pysyi hienosti käsissä. Ihan pienenä vauvanahan Lotta aina halusi pitää pullosta kiinni ja välillä oikein voimalla työnsi pulloa johonkin suuntaan, vaikka halusikin vielä siitä juoda. No, sitten kun alkoi olla siinä vaiheessa, että voisi oikeasti pidellä sitä pulloa itse, niin sittenhän se touhu ei huvittanut enää ollenkaan. Mutta nyt ollaan siis palattu takaisin pullosta pitämiseen, ja hyvähän sitä nyt on treenata vielä ennen kuin luovutaan kyseisestä kapistuksesta kokonaan!
Tällä hetkellä meillä nukutaan vielä kahdet päikkärit, mutta ekat on noin puolen tunnin mittaiset ja tokat venyy yhä myöhemmäksi. Taitaa olla aika siirtyä yksiin päiväuniin. Ja ihan luksusta äidille olisi, jos ne yhdet unet kestäisivät vaikka parikin tuntia! Siitä sitten haaveillessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti