Ensikosketus sairaalasänkyyn
Tukkaa on hurjasti!
Äidin kanssa
Isin kanssa
Ja vielä soolonamaanantai 28. helmikuuta 2011
Mallia "nukkuu ja syö"
Ukko on ollut tähän saakka ihan superrauhallinen ja tyytyväinen lapsi. Ihan eri maata kuin siskonsa aikoinaan. Nyt vasta oikeastaan tajusinkin, että Lotan itkuisuus heti syntymästä saakka oli myös sitä, että Lottahan oli heti kipeä, kun pitkä aika lapsiveden menosta aiheutti infektion ja oli siinä jotain muutakin vaivaa. Eli ei ihme, että vähän harmitti.
Ukko se vaan nukkuu ja syö, ja on hän kyllä hereilläkin joka päivä enemmän ja enemmän - aina yhtä tyytyväisenä. Joku kun joskus on sanonut, että sellaisia vauvoja on olemassa, niin epäilin kyllä aina suuresti. Omat kokemukset kun olivat jotain ihan muuta. Mutta nyt voin todeta, että kyllä, kyllä sellaisia vauvoja on! Jokin epäilys kuitenkin edelleen kalvaa, ja kun sanonkin, että tämä vauva on nukkuu ja syö -mallia, niin perään totean, että ainakin toistaiseksi... Voihan se vielä muuttua ja moneen kertaan.
Ukolla tosiaan on paino laskenut aika reippaasti syntymästä, vaikka syökin kahden-kolmen tunnin välein ja aina myös lisämaitoa. Imetys kun ei oikein ole lähtenyt kunnolla käyntiin, tai on se muuten hyvin lähtenyt, mutta maitoa tulee aika vähän. Sairaalassa saatiin ohjeeksi syöttää vähintään kolmen tunnin välein, että paino lähtisi nousuun, ja Ukolla onkin rytmi aika sen mukainen ihan luonnostaan. Ainoastaan kerran tai pari vuorokaudessa ollaan herätetty syömään.
Tänään käytiin neuvolassa punnituksessa ja edelleen oli paino laskenut, nyt oli jotain 4400 gramman luokkaa. Ohjeeksi saatiin antaa niin paljon lisämaitoa kuin vain jaksaa syödä. Tällä hetkellä lisämaitoa menee noin 60-80 ml. Onneksi Ukolla näyttää kaikki olevan hyvin, nukkuu hyvin ja on virkeänä hereillä. Sinänsä tuo painonlasku ei mitään haittaa, eiköhän se siitä lähde nousemaan.
Ukko se vaan nukkuu ja syö, ja on hän kyllä hereilläkin joka päivä enemmän ja enemmän - aina yhtä tyytyväisenä. Joku kun joskus on sanonut, että sellaisia vauvoja on olemassa, niin epäilin kyllä aina suuresti. Omat kokemukset kun olivat jotain ihan muuta. Mutta nyt voin todeta, että kyllä, kyllä sellaisia vauvoja on! Jokin epäilys kuitenkin edelleen kalvaa, ja kun sanonkin, että tämä vauva on nukkuu ja syö -mallia, niin perään totean, että ainakin toistaiseksi... Voihan se vielä muuttua ja moneen kertaan.
Ukolla tosiaan on paino laskenut aika reippaasti syntymästä, vaikka syökin kahden-kolmen tunnin välein ja aina myös lisämaitoa. Imetys kun ei oikein ole lähtenyt kunnolla käyntiin, tai on se muuten hyvin lähtenyt, mutta maitoa tulee aika vähän. Sairaalassa saatiin ohjeeksi syöttää vähintään kolmen tunnin välein, että paino lähtisi nousuun, ja Ukolla onkin rytmi aika sen mukainen ihan luonnostaan. Ainoastaan kerran tai pari vuorokaudessa ollaan herätetty syömään.
Tänään käytiin neuvolassa punnituksessa ja edelleen oli paino laskenut, nyt oli jotain 4400 gramman luokkaa. Ohjeeksi saatiin antaa niin paljon lisämaitoa kuin vain jaksaa syödä. Tällä hetkellä lisämaitoa menee noin 60-80 ml. Onneksi Ukolla näyttää kaikki olevan hyvin, nukkuu hyvin ja on virkeänä hereillä. Sinänsä tuo painonlasku ei mitään haittaa, eiköhän se siitä lähde nousemaan.
Reipas isosisko
Lotta ja isi kävivät iltaisin sairaalassa äitiä ja vauvaa katsomassa. Lotta oli heti ensi kohtaamisesta saakka innoissaan pikkuveikasta ja hoki: "ihan pieni vauva, ihan pieni vauva", ja kävi kurkkimassa vauvaa sängyn reunalla. Vauva piti saada syliin, ja nätisti Lotta silitteli vauvan päätä ja käsiä. Vauvasta ei tietysti kovin kauaa jaksanut sairaalassa kiinnostua, vaan välillä piti päästä kävelemään käytävälle sekä leikkimään ja piirtämään.
Äidin suhteen Lotalla ei tullut mitään mustasukkaisuutta. Etukäteen olin ajatellut, että kun Lotta näkee äidin kahden päivän eron jälkeen, niin haluaisi äidin jo kotiin tai jäädä äidin kanssa sairaalaan. Mutta ei. Pikkuneiti oli tosi reipas ja lähti kiltisti isin kanssa sairaalasta kotiin. Samoin vauvan sylissä pitämisestä ajattelin, että mitenköhän Lotta reagoi, kun muita vauvoja tai lapsia sylissä pitäessäni Lotta yleensä oli alkanut itkeä ja haluta syliin itsekin. Mutta ei siinäkään mitään, Lotta selvästi heti tajusi, että tämä on se meidän vauva, joka siellä äidin masussa oli köllötellyt jo koko syksyn ja talven ajan. Otto-vauva, kuten Lotta sanoo. Nyt on tosin jo alkanut sanoa Ukoksi, kuten me muutkin vauvaa kutsumme.
Kotiin saapuminenkin sujui tosi hienosti ja Lotta suhtautui vauvaan edelleen ihanasti! Muutaman kerran taisi tulla ekana päivänä mustasukkaisuuskiukkua, mutta se meni aika nopeasti ohi. Iltaa kohden Lotalla nousikin sitten lämpö, joten kiukku saattoi olla osittain myös kuumeflunssan ennakkoa. Seuraavana päivänä kuumetta oli edelleen ja pikkuneiti oli aika reppana, kurkku kipeänä ja nenä nuhaisena. Tänäänkin vielä kuumetta on ollut jopa melkein 39 astetta, joten ymmärrettävästi äidin syliä on vähän oltu vailla. Onneksi isin sylikin on hyvin kelvannut!
Äidin suhteen Lotalla ei tullut mitään mustasukkaisuutta. Etukäteen olin ajatellut, että kun Lotta näkee äidin kahden päivän eron jälkeen, niin haluaisi äidin jo kotiin tai jäädä äidin kanssa sairaalaan. Mutta ei. Pikkuneiti oli tosi reipas ja lähti kiltisti isin kanssa sairaalasta kotiin. Samoin vauvan sylissä pitämisestä ajattelin, että mitenköhän Lotta reagoi, kun muita vauvoja tai lapsia sylissä pitäessäni Lotta yleensä oli alkanut itkeä ja haluta syliin itsekin. Mutta ei siinäkään mitään, Lotta selvästi heti tajusi, että tämä on se meidän vauva, joka siellä äidin masussa oli köllötellyt jo koko syksyn ja talven ajan. Otto-vauva, kuten Lotta sanoo. Nyt on tosin jo alkanut sanoa Ukoksi, kuten me muutkin vauvaa kutsumme.
Kotiin saapuminenkin sujui tosi hienosti ja Lotta suhtautui vauvaan edelleen ihanasti! Muutaman kerran taisi tulla ekana päivänä mustasukkaisuuskiukkua, mutta se meni aika nopeasti ohi. Iltaa kohden Lotalla nousikin sitten lämpö, joten kiukku saattoi olla osittain myös kuumeflunssan ennakkoa. Seuraavana päivänä kuumetta oli edelleen ja pikkuneiti oli aika reppana, kurkku kipeänä ja nenä nuhaisena. Tänäänkin vielä kuumetta on ollut jopa melkein 39 astetta, joten ymmärrettävästi äidin syliä on vähän oltu vailla. Onneksi isin sylikin on hyvin kelvannut!
Ukko tuli!
No niin, päättyihän se odottamisen tuska vihdoin! Maanantaina 21.2. klo 20.04 pikkuherra Niittymäki saapui maailmaan kiireellisellä sektiolla raskausviikoilla 41+2. Painoa oli 4960 g ja pituutta 54 cm, päänympärys 37 cm. Ei siis mikään ihan pikkuinen mies! Tosin nyt viikko syntymän jälkeen paino on pudonnut aika reilusti, noin 4400 grammaan, mutta sitä yritetään nyt lisätä runsain lisämaidoin. Painoarviossahan muuten sanottiin, että olisi ollut laskettuna aikana 3800 g - pikkasen meni alakanttiin...!
Sitten seuraa tiivistetty synnytyskertomus - jos et halua tietää tarkemmin, niin hyppää yli!
Sunnuntaipäivän ajan pohdin, että olisikohan se lapsivettä, jota näytti päivän mittaan vähän tihkuvan. No, illalla vasta sain aikaiseksi soitettua synnärille ja käskivät tulla testiin, jolla asia selviäisi. Lapsivettähän se oli, ja saatiin vaihtoehdoksi joko jäädä sairaalaan yöksi tai sitten tulla aamulla takaisin. Jos mitään ei yön aikana olisi tapahtunut, niin aamulla olisi alettu käynnistellä.
Lähdettiin yöksi kotiin, mutta palattiin takaisin sairaalaan joskus yhden maissa, kun supistuksia alkoi tulla tiheämpään ja kivuliaina. Yö jatkettiin samaa rataa, ja homma eteni aika hitaasti. Jossain vaiheessa aamulla alettiin laittaa oksitosiinia, jota lisättiin päivän mittaan uudestaan ja uudestaan, enemmän ja enemmän. Ja supistukset etenivät sen mukaisesti. Mutta vieläkin edistyminen oli hidasta. Kivut olivat kuitenkin kovat ja epiduraali auttoi niihin, samoin ilokaasu. Puudutus tietysti lievensi supisteluja, joten taas lisättiin tippaa.
Iltapäivällä kivut olivat kestäneet jo niin kauan, että jaksaminen alkoi hiipua. Etenkin, kun takana oli uneton ja ravinnoton (eikä juodakaan saanut!) yö ja melkein jo päiväkin. Tässä vaiheessa pyysin jo sektiota, kun synnytys oli edennyt täsmälleen kuten Lotankin, ja pelkona tietysti oli, että joutuisin samaan rääkkiin uudelleen eli puolitoista vuorokautta tuskaa ja sitten kuitenkin sektio. Synnytyspelkokeskustelussahan oli sovittu, että jos synnytys etenee kuten edellinenkin, niin sektiopäätös tehtäisiin helpommin.
No, lääkäri oli tässä vaiheessa päivää eri mieltä, ja sanoi, että odotetaan vielä ja lisätään tippaa. Tämä kuitenkin aiheutti vauvalle sykkeennousun jopa yli 200 krt/min, joten muutaman kerran jälkeen todettiin, että tippaa ei voi enää lisätä. Ultrassa näkyi, että vauva on avotarjonnassa (kuten Lottakin oli). Nyt en enää muista, että mitä muita tekijöitä siinä vielä oli, mutta lopulta lääkärikin päätyi sektion kannalle. Ja se oli suuri helpotus!
Niin se muru sitten syntyi kiireellisellä sektiolla klo 20.04, 19 tuntia kestäneen yrittämisen jälkeen. Jälkikäteen lääkärikin totesi, että eihän se vauva sieltä olisi missään nimessä itsekseen tullut, kun kokoa oli niin reippaasti. Tässä kohtaa voisi olla jälkiviisas - mitäs minä sanoin! Mutta nyt on koitos ohi ja lopputulos mitä ihanin!
Sairaalassa oltiin lauantaihin saakka, kun ensin minulla oli tulehdusarvot koholla ja sitten vauvalla paino laski liikaa. Sairaalassa oli tällä kerralla jopa mukava olla, kun siellä oli tosi hiljaista ja rauhallista (huoneissa oli vain yksi äiti normaalin kahden sijaan), ja sai rauhassa levätä. Ja kivana plussana samaan aikaan sairaalassa olivat myös kaksi äidin kaveria, joista toinen sai poikansa edellisenä päivänä, ja toinen tyttönsä saman päivänä!
Sitten seuraa tiivistetty synnytyskertomus - jos et halua tietää tarkemmin, niin hyppää yli!
Sunnuntaipäivän ajan pohdin, että olisikohan se lapsivettä, jota näytti päivän mittaan vähän tihkuvan. No, illalla vasta sain aikaiseksi soitettua synnärille ja käskivät tulla testiin, jolla asia selviäisi. Lapsivettähän se oli, ja saatiin vaihtoehdoksi joko jäädä sairaalaan yöksi tai sitten tulla aamulla takaisin. Jos mitään ei yön aikana olisi tapahtunut, niin aamulla olisi alettu käynnistellä.
Lähdettiin yöksi kotiin, mutta palattiin takaisin sairaalaan joskus yhden maissa, kun supistuksia alkoi tulla tiheämpään ja kivuliaina. Yö jatkettiin samaa rataa, ja homma eteni aika hitaasti. Jossain vaiheessa aamulla alettiin laittaa oksitosiinia, jota lisättiin päivän mittaan uudestaan ja uudestaan, enemmän ja enemmän. Ja supistukset etenivät sen mukaisesti. Mutta vieläkin edistyminen oli hidasta. Kivut olivat kuitenkin kovat ja epiduraali auttoi niihin, samoin ilokaasu. Puudutus tietysti lievensi supisteluja, joten taas lisättiin tippaa.
Iltapäivällä kivut olivat kestäneet jo niin kauan, että jaksaminen alkoi hiipua. Etenkin, kun takana oli uneton ja ravinnoton (eikä juodakaan saanut!) yö ja melkein jo päiväkin. Tässä vaiheessa pyysin jo sektiota, kun synnytys oli edennyt täsmälleen kuten Lotankin, ja pelkona tietysti oli, että joutuisin samaan rääkkiin uudelleen eli puolitoista vuorokautta tuskaa ja sitten kuitenkin sektio. Synnytyspelkokeskustelussahan oli sovittu, että jos synnytys etenee kuten edellinenkin, niin sektiopäätös tehtäisiin helpommin.
No, lääkäri oli tässä vaiheessa päivää eri mieltä, ja sanoi, että odotetaan vielä ja lisätään tippaa. Tämä kuitenkin aiheutti vauvalle sykkeennousun jopa yli 200 krt/min, joten muutaman kerran jälkeen todettiin, että tippaa ei voi enää lisätä. Ultrassa näkyi, että vauva on avotarjonnassa (kuten Lottakin oli). Nyt en enää muista, että mitä muita tekijöitä siinä vielä oli, mutta lopulta lääkärikin päätyi sektion kannalle. Ja se oli suuri helpotus!
Niin se muru sitten syntyi kiireellisellä sektiolla klo 20.04, 19 tuntia kestäneen yrittämisen jälkeen. Jälkikäteen lääkärikin totesi, että eihän se vauva sieltä olisi missään nimessä itsekseen tullut, kun kokoa oli niin reippaasti. Tässä kohtaa voisi olla jälkiviisas - mitäs minä sanoin! Mutta nyt on koitos ohi ja lopputulos mitä ihanin!
Sairaalassa oltiin lauantaihin saakka, kun ensin minulla oli tulehdusarvot koholla ja sitten vauvalla paino laski liikaa. Sairaalassa oli tällä kerralla jopa mukava olla, kun siellä oli tosi hiljaista ja rauhallista (huoneissa oli vain yksi äiti normaalin kahden sijaan), ja sai rauhassa levätä. Ja kivana plussana samaan aikaan sairaalassa olivat myös kaksi äidin kaveria, joista toinen sai poikansa edellisenä päivänä, ja toinen tyttönsä saman päivänä!
torstai 17. helmikuuta 2011
Flunssailua
No niin, odotuksen viime metreillä saatiin vaivoiksemme vielä flunssa! Hoh hoijaa... jokohan alkaisi tälle talvelle sitten riittämään...
Isi oli ollut flunssassa jo aiemmin, ja viime viikonloppuna se iski sitten perheen tyttöihinkin. Lotalla oli kuumetta päivänä, parina, ja kurkun köhinä, kipeys, nuha ja sama kierros alusta uudelleen jatkuu vielä tällä viikollakin.
Pikku hiljaa alkaa tämä neljän seinän sisällä oleminen käydä hermoon, etenkin äidillä, jolla muutenkin jo odottelukin kiristelee hermoja. On me sentään mummulassa ja mummilassa käyty pyörähtämässä, ja tätikin on meillä kyläillyt. Uloskin olisi kyllä mielellään menty, edes hetkeksi, mutta näillä pakkaslukemilla ei ole sitäkään iloa päästy kokemaan. Sitä kun ei enää itse oikein jaksa pukemisrumbaa, ei ainakaan 10 minuutin ulkoilun takia. Eikä se pakkanen kai hyvää kipeälle kurkulle ja muutenkin jo ihan käheälle äänellekään tee...
Toisaalta, flunssa on aiheuttanut sen, että äiti on ehkä vähän paremmin maltellut odotella vauvaa saapuvaksi, kun kivempihan se olisi terveenä lähteä synnyttämään. Ja paremmin mielin sitä Lotastakin olisi erossa sairaalareissun ajan, kun tietäisi, että neiti on kunnossa. Hui kamalaa, se muuten varmaan onkin haikea paikka, kun joutuu olemaan Lotasta erossa...!
Isi oli ollut flunssassa jo aiemmin, ja viime viikonloppuna se iski sitten perheen tyttöihinkin. Lotalla oli kuumetta päivänä, parina, ja kurkun köhinä, kipeys, nuha ja sama kierros alusta uudelleen jatkuu vielä tällä viikollakin.
Pikku hiljaa alkaa tämä neljän seinän sisällä oleminen käydä hermoon, etenkin äidillä, jolla muutenkin jo odottelukin kiristelee hermoja. On me sentään mummulassa ja mummilassa käyty pyörähtämässä, ja tätikin on meillä kyläillyt. Uloskin olisi kyllä mielellään menty, edes hetkeksi, mutta näillä pakkaslukemilla ei ole sitäkään iloa päästy kokemaan. Sitä kun ei enää itse oikein jaksa pukemisrumbaa, ei ainakaan 10 minuutin ulkoilun takia. Eikä se pakkanen kai hyvää kipeälle kurkulle ja muutenkin jo ihan käheälle äänellekään tee...
Toisaalta, flunssa on aiheuttanut sen, että äiti on ehkä vähän paremmin maltellut odotella vauvaa saapuvaksi, kun kivempihan se olisi terveenä lähteä synnyttämään. Ja paremmin mielin sitä Lotastakin olisi erossa sairaalareissun ajan, kun tietäisi, että neiti on kunnossa. Hui kamalaa, se muuten varmaan onkin haikea paikka, kun joutuu olemaan Lotasta erossa...!
tiistai 8. helmikuuta 2011
Vieläkin pikkuveikkaa odotellessa
Laskettuun aikaan on enää muutama päivä, mutta on sitä pikkuveikkaa jo odotettu vaikka kuinka monta viikkoa syntyväksi. Jos nappula olisi syntynyt samoilla viikoilla kuin siskonsa, hän olisi ollut mahan ulkopuolella jo reilun viikon verran. Mutta ei, tämä pieni mies taitaa pitää enemmän mahassa köllöttelystä kuin siskonsa. Mikäs siellä ollessa: täysihoito, lämmintä ja sopivan hämärää. Toista se on sitten mahan ulkopuolella, kun joutuu käyttämään ääntä, että saa mitä haluaa, ja siltikään ei aina osu ihan oikeaan...!
Palataan vielä tammikuun alkuun, jolloin olin jo ihan varma, että ihan kohta päästään synnärille. Vauva kun oli jo laskeutunut alas ja pääkin lääkärin mukaan kiinnittynyt sinne jonnekin alas paikoilleen. No, eipä ole kaveria kuulunut... Sitä kun oli varautunut, että ajoissa nappula syntyy, niin käyköhän tässä sittenkin niin, että helmikuun lopussakin vielä odotellaan? No, aika näyttää... Odotellaan...
Palataan vielä tammikuun alkuun, jolloin olin jo ihan varma, että ihan kohta päästään synnärille. Vauva kun oli jo laskeutunut alas ja pääkin lääkärin mukaan kiinnittynyt sinne jonnekin alas paikoilleen. No, eipä ole kaveria kuulunut... Sitä kun oli varautunut, että ajoissa nappula syntyy, niin käyköhän tässä sittenkin niin, että helmikuun lopussakin vielä odotellaan? No, aika näyttää... Odotellaan...
Näin ne yöt omassa sängyssä sujuvat
Nyt on noin viikko siitä, kun aloitettiin jälleen kerran Lotta-nukkuu-koko-yön-omassa-sängyssä-treeni. Kerran, pari Lotta edelleen öisin herää, mutta viime yönä se oli vasta aamukuudelta. Eli parempaan suuntaan koko ajan ollaan menossa!
Muutamana aamuna kuuden aikaan on kyllä tullut sellainen fiilis, että jos tuon neidin tuosta sängyn vierestä nostaisi äidin ja isän väliin nukkumaan, niin saataisiin kaikki nukkua vielä pari tuntia. Mutta ei, sitkeästi on neiti talutettu omaan sänkyynsä, josta kyllä herää viimeistään seitsemän aikoihin. Toisaalta, sehän on jo ihan hyvä aika nousta, kun isäkin yleensä viimeistään siihen aikaan herää... Ja telkkaristakin tulee jo lastenohjelmia...
Muutamana aamuna kuuden aikaan on kyllä tullut sellainen fiilis, että jos tuon neidin tuosta sängyn vierestä nostaisi äidin ja isän väliin nukkumaan, niin saataisiin kaikki nukkua vielä pari tuntia. Mutta ei, sitkeästi on neiti talutettu omaan sänkyynsä, josta kyllä herää viimeistään seitsemän aikoihin. Toisaalta, sehän on jo ihan hyvä aika nousta, kun isäkin yleensä viimeistään siihen aikaan herää... Ja telkkaristakin tulee jo lastenohjelmia...
torstai 3. helmikuuta 2011
Paluu rutiineihin
Yöt on meillä olleet viime aikoina vähän levottomia, eikä pottailukaan ole sujunut. Nyt on sitten päästy takaisin rutiineihin kiinni, ainakin toistaiseksi!
Joskus loppuvuodesta Lotta vielä nukkui ihan hyvin omassa sängyssään koko yön ja vasta aamusella tuli äidin ja isän viereen köllöttelemään, tai aika usein hetkeksi nukkumaankin. Järjestely toimi hyvin ja kaikki saivat nukuttua. Sitten aamuheräily siirtyi aikaisemmaksi ja aikaisemmaksi, ja viime aikoina Lotta on tullut meidän väliin jo puolen yön aikaan. Järjestely toimi edelleen, koska Lotta nukkui rauhallisesti siinä keskellä. Kunnes alkoi olla levoton. Kunnes neiti hyöri ja pyöri, ja tosi kiukkuisesti etsi äidin ja isän kättä milloin tyynyjen, milloin peittojen alta.
Sitten äiti päätti, että nyt loppuu tämä lysti, ja palautetaan lapsi omaan sänkyyn. Ensimmäinen yö oli taas vaikea. Lotta heräsi puolen tunnin välein ja tassutteli meidän huoneeseen. Sitten otettiin kädestä kiinni ja tassuteltiin yhdessä takaisin omaan huoneeseen omaan sänkyyn, välillä itkujen saattelemana. Ja tämä toistui siis reilut parikymmentä kertaa, ainoastaan neljän aikaan Lotta nukahti pariksi tunniksi, ja sitten oli taas isin vuoro taluttaa neiti sänkyynsä. Onneksi nukkui siellä sitten niillä unilla jopa kahdeksaan asti! Silti oltiin aika väsyneitä koko porukka seuraavan päivän ajan - jo illalla kuuden aikaan katsottiin kelloa, että vielä noin monta tuntia ennen kuin Lotta menee nukkumaan ja päästään itsekin nukkumaan...!
Seuraava yö oli jo paljon helpompi: Lotta heräsi kahdesti, joista toinen kerta oli jo ennen kuin itse ehdittiin nukkumaan. Ja aamulla unta riitti yli seitsemään saakka. Eli uskallan arvella, että tiellä normaaliin omassa sängyssä nukkumiseen ollaan taas!
Pottailu on toinen juttu, mitä Lotta ei missään nimessä ole viime aikoina halunnut tehdä. Jos sitä on ehdottanutkin, niin välillä on tullut hirveä kiukku. Aika usein Lotta totesi: "Ei tarvii mennä potalle, eikä pissahätä - paukkuja vaan". No, sitten pidettiin ihan rauhassa taukoa pottailusta. Ostettiin pöntön reunalle jopa sellainen rengas, jossa on hauska ankka, ja toiveissa oli tietysti, että se voisi innostaa pöntölle ja vaikka potallekin. Muutaman kerran Lotta ankkaa käytti ja kerran jopa pyysi päästä ankalle pöntölle pissalle.
Sitten tarvittiin taas vaan äidin päätös, että nyt loppui tämä homma ja palataan takaisin potalle. Ei muuta kuin potta taas keskelle olkkarin lattiaa (aikaisemmin kun Lotta meni aina mielellään olkkarissa potalle Muumitalolla leikkimään - tämä ei siis ollut toiminut kuitenkaan viime aikoina). Ja niin se vaan neiti meni kiltisti potalle äidin kanssa muumi-palapeliä tekemään. Ja ensimmäisen potalla käynnin jälkeen on kuin mitään ei-potalle-vaihetta ei olisi välissä ollutkaan! Joskus oikein ihmetyttää, että miten helposti joku asia voi muuttua ja sitten taas muuttua takaisin!
Joskus loppuvuodesta Lotta vielä nukkui ihan hyvin omassa sängyssään koko yön ja vasta aamusella tuli äidin ja isän viereen köllöttelemään, tai aika usein hetkeksi nukkumaankin. Järjestely toimi hyvin ja kaikki saivat nukuttua. Sitten aamuheräily siirtyi aikaisemmaksi ja aikaisemmaksi, ja viime aikoina Lotta on tullut meidän väliin jo puolen yön aikaan. Järjestely toimi edelleen, koska Lotta nukkui rauhallisesti siinä keskellä. Kunnes alkoi olla levoton. Kunnes neiti hyöri ja pyöri, ja tosi kiukkuisesti etsi äidin ja isän kättä milloin tyynyjen, milloin peittojen alta.
Sitten äiti päätti, että nyt loppuu tämä lysti, ja palautetaan lapsi omaan sänkyyn. Ensimmäinen yö oli taas vaikea. Lotta heräsi puolen tunnin välein ja tassutteli meidän huoneeseen. Sitten otettiin kädestä kiinni ja tassuteltiin yhdessä takaisin omaan huoneeseen omaan sänkyyn, välillä itkujen saattelemana. Ja tämä toistui siis reilut parikymmentä kertaa, ainoastaan neljän aikaan Lotta nukahti pariksi tunniksi, ja sitten oli taas isin vuoro taluttaa neiti sänkyynsä. Onneksi nukkui siellä sitten niillä unilla jopa kahdeksaan asti! Silti oltiin aika väsyneitä koko porukka seuraavan päivän ajan - jo illalla kuuden aikaan katsottiin kelloa, että vielä noin monta tuntia ennen kuin Lotta menee nukkumaan ja päästään itsekin nukkumaan...!
Seuraava yö oli jo paljon helpompi: Lotta heräsi kahdesti, joista toinen kerta oli jo ennen kuin itse ehdittiin nukkumaan. Ja aamulla unta riitti yli seitsemään saakka. Eli uskallan arvella, että tiellä normaaliin omassa sängyssä nukkumiseen ollaan taas!
Pottailu on toinen juttu, mitä Lotta ei missään nimessä ole viime aikoina halunnut tehdä. Jos sitä on ehdottanutkin, niin välillä on tullut hirveä kiukku. Aika usein Lotta totesi: "Ei tarvii mennä potalle, eikä pissahätä - paukkuja vaan". No, sitten pidettiin ihan rauhassa taukoa pottailusta. Ostettiin pöntön reunalle jopa sellainen rengas, jossa on hauska ankka, ja toiveissa oli tietysti, että se voisi innostaa pöntölle ja vaikka potallekin. Muutaman kerran Lotta ankkaa käytti ja kerran jopa pyysi päästä ankalle pöntölle pissalle.
Sitten tarvittiin taas vaan äidin päätös, että nyt loppui tämä homma ja palataan takaisin potalle. Ei muuta kuin potta taas keskelle olkkarin lattiaa (aikaisemmin kun Lotta meni aina mielellään olkkarissa potalle Muumitalolla leikkimään - tämä ei siis ollut toiminut kuitenkaan viime aikoina). Ja niin se vaan neiti meni kiltisti potalle äidin kanssa muumi-palapeliä tekemään. Ja ensimmäisen potalla käynnin jälkeen on kuin mitään ei-potalle-vaihetta ei olisi välissä ollutkaan! Joskus oikein ihmetyttää, että miten helposti joku asia voi muuttua ja sitten taas muuttua takaisin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)