maanantai 15. helmikuuta 2010

Pieni tutkimusretkeilijä

Meillä on vielä pitkään ollut kotona paikkoja, jonne Lotta ei ole uskaltautunut itsekseen tutkimaan. Tänään saavutettiin yksi viimeisimmistä paikoista, nimittäin keittiönpöydän alusta. Sieltä olikin sitten hauska eri puolilta kurkata pöydän ääressä istuvaa äitiä, ja Lotalla tuli kovat naurut aina kun äiti huomasi Lotan katseen!

Lotta irrottaa yhä enemmän otetta tuesta seisoessaan eli kohta varmaan neiti jo seisoo ilman tukea. Neitipieni on vaan itse välillä niin tohkeissaan uudesta taidostaan, että menee nurin alkaessaan hihkua!

Lotta on tullut myös vähän rohkeammaksi muiden lasten seurassa - vai olisiko niin, että toiset lapset ovat alkaneet nyt enemmän kiinnostaa...? Meillä oli viime viikolla mammatapaaminen, ja paikalla oli ensimmäistä kertaa sitten ekojen treffien kaikki viisi äitiä lapsineen. Aiemmin Lotta on touhunnut jotain lähinnä itsekseen, eikä ole muiden lasten temmeltämisestä juuri välittänyt, vaan on pysytellyt vähän sivummassa. Ja äidin syli on ollut aika pop paikka visiiteillä muiden lasten kodeissa. Viime kerralla Lotta kuitenkin oli kovasti menossa mukana ja touhusi toisten lasten kanssa. Sama juttu myös, kun ollaan käyty muissakin lapsipaikoissa kyläilemässä.

Viime viikolla Lotta jopa hermostui toiseen lapseen, leikkikaveri Aaroniin. Puolitoistavuotiaalla Aaronilla kun taisi olla Lotan makuun vähän liian kova vauhti päällä, ja ohi mennessä (olisiko Aaron jopa ehkä ottanut lelua Lotan kädestä tai jotain muuta Lotan mielestä ikävää - nyt en enää muista...) Lotta tarttui vihaisesti (=lujaa rutistaen) Aaronia paidasta. Tätä Lotta ei ole tehnyt aikaisemmin kuin äidille hermostuessaan (kun äiti esim. käy hakemassa Lotan pois tekemästä jotain, mitä ei saisi). Näin se vaan pieni alkaa näyttää, että ei mulle nyt ihan kaikki käy!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyva Lotta, miehet kuriin vaan heti jo pienesta pitaen! t satu