sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Pieni sairastaa

Lotalla on muutaman kerran aiemmin ollut flunssa, tai ehkä lähinnä nuha. Kuumetta ei ole ennen noussut, ja huonounisia öitäkin on ollut kerralla vaan yksi. Itse asiassa kuumetta ei ole tainnut aiemmin olla kuin yhden kerran, ja sekin edellisen rokotteen jälkimaininkeina.

No, nyt on sitten pikkuneidillä ihan kunnon kuume ja flunssa. Kuume alkoi perjantaina melkein 39 asteen kuumeella, eikä muita oireita tässä vaiheessa vielä ollut. Lotta oli ihan veto pois ja makasi vetelänä isän sylissä. Tehtiin pikavisiitti terkkarin päivystykseen, jossa oli 11 ihmistä jonossa. Isä jäi sinne jonottamaan joksikin aikaa, mutta koska Lotan olo parani jonkin verran, päätettiin odottaa lauantaille ja mennä sitten lääkäriin, jos tarve vaatii.

Yöllä ei nukkumisesta tullut mitään, ja kuume nousi lääkkeestä huolimatta. Aamupäivällä suunnattiin sitten Hyvinkäälle yksityiselle lääkärille päivystykseen, jonne päästiin vajaan tunnin odotuksella. Lääkäri totesi viruksen aiheuttamaksi flunssaksi vaikka nuha/yskäoireita ei (vielä) ollutkaan. Korvat oli ok, samoin tulehdusarvot. Rähmivään silmään saatiin tippoja, joita muuten on sitten aika ikävä laittaa! Lotalla oli silmätulehdus viimeksi joskus parin kuukauden ikäisenä, ja silloin lääkitseminen kävi asteen helpommin... Nyt tulee kauhea huuto ja parku, rimpuilu ja heiluminen, ja silmä puristetaan kiinni niin tiukasti kuin vain saadaan. Saa nähdä, miten tippojen laittaminen onnistuu huomenna, kun isä ei ole kotona. Niitä kun pitäisi laittaa kuusi kertaa päivässä...

Viime yö meni taas levottomasti, eikä päiväunistakaan juuri ole tänään mitään tullut. Lotta kun herää yskimään vähän väliä. Ja nyt on sitten alkanut flunssaoireetkin, yskän lisäksi nenä vuotaa. Panadol ei oikein tunnu auttavan, mikä on harmi, sillä nestemäisenä ja makeana tavarana se on Lotan mielestä jopa hyvää. Lisäksi on annettu sitten Buranaa suppoina, mutta ne toimivat vain ekalla kerralla. Kaikilla muilla kerroilla on sitten sopivasti tullut kakka heti perään, joten lääkkeen imeytyminen on ollut vähän niin ja näin...

Toivttavasti ensi yö menisi jo paremmin, ja Lottakin saisi kunnolla levättyä. Ja äiti kanssa. Niin, ja tietysti isänkin olisi hyvä nukkua, että jaksaa olla töissä hereillä... Juuri tällä hetkellä tuosta pikkuneidistä ei kyllä taas yhtään huomaa, että on kipeänä - taitaa olla jokin energiapiikki meneillään ja vauhti sen mukaista. No, kohta taas kellahdetaan sohvalle ja katsellaan sylitellen Timppaa (Lotan uusi lempparipiirretty!).

2 kommenttia:

Karin kirjoitti...

No voihan ökkis! :(
Teillä ei Pronaxenia oo? Kannattaa pyytää lekurilta resepti seuraavalla käynnillä... Pikaista paranemista Lotalle! Aaron jo kovasti kyselee Lotan perään...

Salla kirjoitti...

Ei oo pronaxenia - täytynee kysellä lääkäriltä siitä, kun mennään kohta uudestaan. On nimittäin sen verran pahan kuuloinen yskä ja rohina, että mennään uudestaan käymään lääkärillä. Kuumekaan ei ole helpottanut. Eikä muuten nukuttu sitten viime yönäkään... Muuten tää päivä on ollut parempi ja Lotta on ollut pirteämpi kuin eilen :)