Lotta pyytää useamman kerran päivässä kanaa ja riisiä. Muutamaa erilaista kanaa ja riisiä -vaihtoehtoa on ollut lounasaikaan tarjolla, mutta ei oikein ole kunnolla sitten maistunut. Sitten äiti vihdoin ymmärsi, että mistä ehkäpä on kyse: Lotta haluaa thairavintolan kanaa ja riisiä! Se kun on ollut neidin suurta herkkua ihan pienestä pitäen. Kerran tosin taisi olla kokilla reilumpi käsi mausteiden kanssa, kun Lotta palan kanaa haukattuaan totesi: "poppaa". Ja joo, olihan se sillä kertaa vähän tulisempaa...
Sairastelut alkavat olla ohitse, enää nuha ja ajoittainen yskä vaivaavat neitipientä. Jospa sitä ensi viikolla pääsisi sitten jo ihmisten ilmoille ja muitakin lapsia näkemään!
Tällä viikolla tosiaan huomasi, että lääkkeet alkoivat vaikuttaa ja olo kohentua, kun Lotta jaksoi taas alkaa näyttää omaa tahtoaan. Tietysti sairasteluviikon aikana neiti oli saanut melkein mitä tahansa vain osasi pyytää, kuten mehujäätä pitkin päivää - muu ruoka kun ei oikein maistunut. No, sitten kun alkoi olla jo parempi olo, niin ihan kaikkea ei sitten enää saanutkaan. Ja sehän vasta suututti! Useamman kerran, ja monesti vähän väsyneenä, Lotta sai kunnon itkuraivarin, johon ei kelvannut syli, suosikkilastenohjelmat eikä mikään. Siinä se neiti sitten lattialla tai sohvalla huusi mahallaan maaten ja räkä lentäen. Onneksi muutamassa päivässä tämä helpotti, ja Lottakin taas alkoi muistaa, että ei sitä ihan kaikkea aina saakaan... pyytää silti aina kannattaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti