Siinä meidän lasten harrastukset tälle syksylle.
Aiemmin Roni ei ole ollut missään harrastuksessa, paitsi vauvana vauvauinnissa ja viime keväänä kuukauden kestävässä lasten jalkapallo-koulussa. Roni tykkää kovasti palloilusta, mutta tuolla jalkapallo-harrastuksessa Roni ei viihtynyt kovin hyvin. Hippa oli Ronin mielestä pelottavaa ja koko homma oli jotenkin paljon huonommin järjestetty kuin aiempina vuosina, kun Lotta on vastaavassa ollut.
Joka tapauksessa, tähän asti Ronille on hyvin riittänyt harrastukseksi tuo päiväkoti ja lähes 9-tuntiset päivät siellä. Tänäkään syksynä ei oltu alunperin menossa mihinkään, mutta kun kaveri ehdotti, että lähtisikö Roni uintipeuhuun, jonne hänen poikansakin oli menossa, niin päätettiin ilmoittautua mukaan. Lotta on ollut vastaavassa 3-vuotiaana ja tykkäsi hirveän paljon.
Kerrottiin Ronille, että uintia olisi nyt sitten luvassa, ja siihenpä Roni totesi, että "en mene!" Ihan itkun kanssa on väännetty, että mennäänkö sinne vai ei, mutta ajateltiin nyt kuitenkin kokeilla se eka kerta ja perutaan sitten, jos ei yhtään ole kivaa. Eka kerta oli viime viikonloppuna ja kivastihan siellä sujui! Lotta oli mukana katselemassa, ja innostui niin, että halusi myös mennä johonkin uintiryhmään. Ja kappas, samaan aikaan olisi juuri sopivasti uimakoulu Lotan ikäisille! Ryhmät kuitenkin olivat niin täynnä, ettei mahtunut mukaan - ja sekös neitiä harmitti. No katsotaan, jos paikka vielä vapautuisi. Toisaalta, yksi harrastus viikossa on kyllä ihan riittävä päiväkoti-ikäiselle - että katsotaan, miten asia nyt sitten etenee...
Lotalla on siis olemassa jo toinen harrastus, lasten tanssi Dance Artin ryhmässä. Lotan moni päiväkotikaveri on ollut tanssimassa jo viime vuonna, ja se innostus on ajoittain tarttunut Lottaankin. Keväällä mietittiin, että mikä harrastus olisi kiva, ja silloin sitten tanssi ei kiinnostanut yhtään. Sama juttu oli yhdellä Lotan kaverilla, joka sai synttärilahjaksi tuon tanssikoulun lahjakortin. No, molemmille tytöille kun ehdotettiin, että eikö olisi kiva käydä yhdessä tanssissa ja nähdä toisiaan aina siellä, niin johan neidit innostuivat! Tanssia on ollut nyt pari kertaa, ja tytöt tykkää! Siinä samalla on äideille hyvä aika mennä lenkille - jota ei vielä tosin kummallakaan kerralla ehditty tehdä: toisella kerralla pienemmät lapset oli mukana, niin puistoiltiin, ja toisella kerralla käytiin kahvilla. Erittäin mukavaa sekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti