torstai 11. kesäkuuta 2009

Työpaikkavisiitillä

Tänään käytiin Karinin ja Aaronin kanssa visiitillä työpaikalla Hämeenlinnassa. Vähän jänskätti etukäteen, että miten kaikki syömiset ja nukkumiset, ja tietysti itse visiitti, sujuisivat, mutta ihan turhaan - hienosti meni! Molemmat lapset nukkuivat menomatkan, ja Lottakin jaksoi olla virkänä hereillä ensin alkuun. Ja viihtyi hyvin myös työkavereiden sylissä! Onneksi sain rauhassa juoda kahvit ja syödä herkkutarjoilut ennen kuin Lottaa alkoi vähän känkättää (eli siis itkettää - känkättää tulee sanasta känkkäränkkä, vaikka suurin osa itkuista/huutamisesta ei olekaan pelkkää känkkäämistä, vaan oikeasti mahaan sattuu...). Sitten käveltiin vähän ympyrää ja hyssyteltiin, ja jo alkoi Lottaa väsyttää. Loppuvisiitin ajan neiti nukkuikin sitten tyytyväisenä sylissä!

Disflatyl-tippoihin palaaminen näyttää nyt alkaneen vaikuttaa mahavaivoihin positiivisesti, koska tänään Lotta on ollut tosi hyväntuulinen koko päivän! Aamupäivällä nukkui jopa 3,5 h unet (kun viimeaikoina päikkärit on olleet noin tunnin mittaisia)! Olisi varmaan nukkunut pidempäänkin, mutta piti herättää, koska oltiin lähdössä sinne työpaikkavisiitille. Bataatin maistelu jäi sitten vain yhteen päivään, kun oli seuraavina päivinä kaikenlaista ohjelmaa niin, että unohtui koko maistelupuuha. No, huomenna uusi yritys!

2 kommenttia:

Karin kirjoitti...

Kiltisti jätit mainitsematta, että Aaron huusi puolet kotimatkasta :D Pysyi hereillä kuitenkin loppuillankin kotona, vaikka oli nukkunut todella vähän. Nukahti raasu sitten kesken iltapuuron syöttötuoliin...

Lotta oli oikein mallikkaasti koko visiitin :)

Salla kirjoitti...

No joo, sehän oli vain sellaista hiljaista huutelua... vaikka pieni olikin kyllä ihan surkeana! Taisi olla Aaronilla rankka päivä, kun noin alkoi unettaa...!