torstai 27. elokuuta 2009

Hammaskipuja

Jos joskus aiemmin valitin, että Lotta hieman kitisee hampaiden tuloa, niin se olikin vasta alkusoittoa suuremman edellä! Eilen ja tänään Lotta on oikein kunnolla itkenyt sellaista itkukipuitkua, johon ei oikein mikään auta. Paitsi ihme ja kumma - parvekkeelle kun mennään autoja ja puita katselemaan, niin neiti rauhoittuu. Ja sama juttu, jos lähdetään rattailla ulos. Eli voi olla, että lähipäivinä vietetään paljon aikaa kävelylenkeillä! Harmi vaan, että sää on melko sateinen...


Yöt on olleet myös tosi levottomia: tuttia pitää nostella lähes tunnin välein, ja kahtena yönä on nyt noustu syömään ylimääräistä yömaitoa yhden aikaan yöllä. Ja päiväunille meno on ihan kamalan vaikeaa, ja myös päikkärien aikana pitää nostaa tuttia yleensä kerran tai pari. Eilen mentiinkin sitten kaksilla varsinaisilla päikkäreillä (aamulla ennen yhdeksää nukuttuja unia en laske päikkäreiksi), joista toisia edelsi viiden tunnin hereilläolo, mikä on tosi pitkä aika Lotalle! Neitipieni ei suostunut millään menemään iltapäiväunille, vaikka oli tosi väsynyt ja hieronut silmiä jo yli tunnin ajan. Lopulta Lotta nukahti sitten istualleen syliin tietokoneen äärelle - kaikki muut temput kun oli jo kokeiltu, ja tietokoneella istuminen oli nähtävästi sopivan rauhoittavaa...

Saas nähdä palautuvatko ne Lotan ihanat 10-12 tunnin yöunet sitten, kun hampaat ei enää vaivaa...


Pari kuvaa porkkanansyönnistä:

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

ihanaa lukea kuulumisia ja katsella uusia kuvia. vitsit etta Lotta on jo tosi iso tytto! t satu