maanantai 28. joulukuuta 2009

Joka päivä jotain uutta

Nyt Lotta on sellaisessa vaiheessa, että tuntuu, että joka päivä tuo pieni oppii jotain uutta. Eilen Lotta lähti ensimmäistä kertaa kunnolla liikkeelle eteenpäin, ei tosin kontaten vaan itseään istuma-asennossa käsillä eteenpäin hilaten. Ja heti piti tietysti mennä pleikkarin nappuloita painelemaan! Äiti komensi ja kielsi Lottaa tekemästä niin, ja näytti vielä sormella "soo soo, ei sinne". Ja Lottapa tietysti teki perässä sormea heiluttaen samalla tavalla! Sormen heristäminen on jatkunut tänäänkin, ja Lotta alkoi jopa heiluttaa sormea tahdissa, kun kuunneltiin Asaa cd:ltä. Pienestä on vitsa väännettävä...

Lotta nousee myös tukea vasten polvilleen ja yhä useammin myös ihan seisomaan asti. Joululahjaksi saatuja taaperokärryjä ja Plaston mopoa on myös kävelytetty ahkerasti - isän tai äidin tosin pitää olla vielä apuna. Lotta sai joulupukilta myös kaksi nukkea, joista toisesta kuuluu erilaisia ääniä. Yksi äänistä on nauru, ja Lottakin alkaa nauraa tämän kuullessaan!

Joulupukkia Lotta muuten pelkäsi, ja kun piti ottaa se yksi pakollinen kuva pukista ja lapsista, niin Lottahan tietysti itki ja kovaa... Ja pulkkakaan ei ollut kiva juttu, kun sitä tässä yhtenä iltana kokeiltiin...

Ei kommentteja: