perjantai 18. joulukuuta 2009

Pieni nuhanenä heiluttaa!

Meillä on taas kunnon nuha Lotalla menossa - ja toivomme tosiaan, että olisi jo menossa, mutta taitaa istua aika sitkeässä vielä tovin. Koko viikon on pienellä nenä vuotanut oikein kunnolla, ja keskiviikon influenssarokotteen osa II jälkeen helpotusta ei näytä olevan luvassa.

Ensimmäinen nuhayö iski alkuviikosta oikein kunnolla, eikä meidän talossa nukkunut kukaan juuri ollenkaan. Seuraavat yöt onneksi on menneet rauhallisemmin. Äiti laittoi raakaa pilkottua sipulia sängyn viereen, ja liekö se auttanut... Ainakin oma nenä oli ihan auki seuraavana aamuna. Sipulien teho tosin taisi vähän laimentua eteenpäin mentäessä, kun haju tuntuu olevan vähentynyt. Tai sitten sitä vaan on jo tottunut siihen, kun on koko viikon sitä kotona haistellut - tällä viikolla kun on ollut niin kovat pakkaset, ettei ole kovin paljon kotoa poistuttu...

No, nuhasta huolimatta Lotta on oppinut heiluttamaan! Aamulla jos ollaan hereillä isän lähtiessä töihin, ja äiti sanoo Lotalle, että mennäänkö heiluttamaan isälle, niin Lotta on jo heti käsi pystyssä sängyssä. "Miten Lotta heiluttaa?" kysymykseen saa vastaukseksi Lotalta innokkaan kädennoston ylös. Saman vastauksen tosin saa nykyään mihin tahansa kysymykseen, joka alkaa "miten Lotta..."

Ei kommentteja: