Niin se vaan aika on mennyt hurjaa vauhtia ja meidän pikkuneidillä tulee tänään ensimmäinen vuosi täyteen! Lotta oppi viime viikolla, että kun kysytään "monta vuotta Lotta on?", niin sitten näytetään sormella "yksi". Hyvä, Lotta! Tällä viikolla se touhu on jo ihan vanha juttu, eikä Lottaa jaksa enää joka kerta kiinnostaa sormen esittely...
Äidillä onkin oikein maailman paras lahja synttärin kunniaksi: Lotta siirtyy omaan huoneeseen nukkumaan, ja mitä todennäköisimmin jonkinlaisen unikoulun saattelemana. Nyt loppuu äidin käden unileluna käyttäminen. Ja äidin ja isän yöllä monta kertaa herättäminen. Tai näin meillä ainakin kovasti toivotaan...!
Tuntuu ihan hirveän kaukaiselta ajalta, kun miettii Lotan ensimmäisiä kuukausia ja sitä ihan pikkuvauva-aikaa... Ei sitä meinaa oikein enää muistakaan... Joskus Lotta oli sellainen pieni nyytti, joka vaan tapittaa katseli ympäriinsä, eikä vielä liikkunut, mitä nyt vähän jalkoja ja käsiään heilutteli. Ja sitä itkuakin taisi olla joskus vähän liikaa äidin ja isän makuun...
Jossain vaiheessa mietittiin, että jokohan sille pienelle voisi antaa jotain muuta kuin maitoa... Ja sitten tulikin jo kasvikset ja puurot, sitten maisteltiin vähän kurkkua omasta kädestä, ja nyt syöminen sujuu jo niin hienosti omin käsin, ja joskus itse lusikallakin. Ja ruokalajina kelpaa meidän neidille ihan kaikki, toissapäivänä Lotta sai jopa ekat maistiaiset thaimaalaista ruokaa!
Kaukaiselta tuntuu aika, kun oltiin kesällä juuri muutettu tänne uuteen kotiin, ja Lotta makasi mahallaan puuhamatolla kovasti jalkojaan ja käsiään heiluttaen, ja odotettiin liikkeellelähtöä. Varsinaista ryömimistä ei kai juuri tapahtunutkaan (vai onko senkin jo unohtanut!?), vaan Lotta lähti joulukuun paikkeilla konttaamaan toinen jalka koukussa edessä itseään eteenpäin hilaten. Ja nyt se neiti menee kontaten ja tukea vasten kävellen jo sellaisella vauhdilla, että ei se kävely ja juoksukaan kovin kaukana ole!
Lotta ymmärtää jo vaikka kuinka monia sanoja ja itsekin niitä - tai ainakin jotain sinne päin - suustaan päästelee. Pulina on kova, kun neitipieni lukee itsekseen kirjaa tai selostaa tapahtumia leluilleen. Lotta osaa mennä piilossa-leikkiä, ja riemastuu, kun joku konttaa lattialla kilpaa Lotan kanssa, mieluiten samalla jotain hassuja ääniä pitäen.
Kännykät ja kaukosäätimet on ihan parhaita, ja Lotta käy innoissaan vääntelemässä vahvistimen nappuloita aina kun vaan sinne sattuu pääsemään (olkkarin pöytä on yleensä näiden elektroniikkapömpeleiden edessä esteenä). Myös isän kengät on alkaneet kiinnostaa, ja niitä pitää monta kertaa päivässä käydä hipeltämässä ja kenkähyllystä lattialle asettelemassa. Märät pyykit on edelleen ihania, samoin pesukone. Vessapaperia olisi ihana vetää rullasta alas ja repiä (ja maistella), jos äiti vaan antaisi. Sormet on kiva työntää lattiaviemärin rei'istä sisään, ja tiskikonetta pitää myös käydä vähän räpeltämässä, samoin uuninluukun lapsilukkoa. Sähköpistokkeita pitää tutkia tarkkaan, ja töpselin jos sattuu saamaan irti, niin sitä pitää vähän maistella.
Monta kertaa päivässä saa olla kieltämässä, ja sanomassa "ei". Monen monta kertaa päivässä Lotta nauraa rätkättää milloin äidille tai isälle, milloin jollekin muulle hassulle jutulle (äiti ja isähän ovatkin aika hassuja...). Joskus neitiä vähän harmittaa, mutta kohta taas mennään ja lujaa.
Niin se vaan on, pieni ihminen on ihana ja ihmeellinen, ja tuo ympärilleen sellaista iloa, että mitään samanlaista ei ole. Niin se vaan on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti