Kesä ei nähtävästi ole bloggaamisen kulta-aikaa, kun tulee näitä tekstejä sen verran harvakseltaan...
Heinäkuun alussa käytiin Lotan kanssa Satu-tädillä Sveitsissä kyläilemässä. Tällä kertaa lentomatkat ei menneet ihan yhtä sujuvasti kuin edelliskerralla, kun pikkuneiti tahtoi jo niin kovasti tehdä sitä ja tätä, eikä ollenkaan istua paikoillaan äidin sylissä erityisen tyhmä turvavyö ympärillä. Saivat siis kanssamatkustajatkin kuulla, että pienestä lapsesta voi lähteä tosi kova ääni!
Muuten reissu sujui kivasti, ja Lotta viihtyi hyvin hiekkarannoilla ja leikkipuistoissa. Lämmintähän sielläkin riitti, mutta helteeseen helpotusta toi Sadun kotona ollut ilmastointi, joka oli kyllä niin luksusta! Kotonakin saisi olla näillä helteillä samanlainen - ihan ei tuo tornituuletin yllä samaan...!
Helteethän ne täällä kotonakin sitten jatkuivat, ja loman jälkeinen viikko kului lähinnä sisätiloissa - ulos aurinkoon kun ei yksinkertaisesti voinut lähteä. Päästiin me onneksi muutamana päivänä järveen uimaan mummin ja Lotan serkkutyttöjen sekä mummun ja papan kanssa, ja viikonloppuna lähdettiin mökille. Lotan mielestä oli muuten erityisen kivaa istua auton takapenkillä serkkutyttöjen kanssa ja laulaa mukana lastenlauluja. Ja mökkimatkoilla seuraksi laulamaan kelpasi äitikin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti