Tai ainakin monessa tapauksessa... Lotta on nimittäin alkanut yksittäisten sanojen ja kaikenlaisen oman hölpöttämisen lisäksi sanoa kahden sanan lauseita, ja yleensä ihan ymmärrettäviä sellaisia! Ensimmäinen taisi olla viikonloppuna "mummila saanu" eli mummilta saanut, joka tuli siinä yhteydessä, kun Lotta laittoi käteen rannekorua, jonka tosiaan oli mummilta saanut. Ja heti kun oli tämän lauseen sanonut, se rannekoru meni rikki - niinpä tietysti... Sitten kaivettiin esiin toinen koru, joka oli "Satula saanu" eli Satulta saatu, ja jossa yhteydessä tuli ekan kerran tädin nimi ässän kera! Tähän asti kun se on ollut "Atu".
Tänään Lotta oli myös kovasti mummille lähdössä ja hoki "mummille tänää". Ei kuitenkaan tällä kertaa mummille suunnattu, sillä Lotalle on iskenyt flunssa ja alkoi siinä vaiheessa iltaa olla jo aika väsy. Viime yö oli aika vähäuninen koko perheelle, sillä Lotta heräili (aina kun nenä meni tukkoon ja limaa valui kurkkuun) monta kertaa tunnissa koko yön ajan. Kun mentiin itse nukkumaan, siirrettiin Lotan sänky meidän sängyn viereen, jotta ei tarvitsisi koko ajan nousta ja mennä toiseen huoneeseen. Mielenkiinnolla odotetaan, että miten sitten takaisin omaan huoneeseen siirto sujuu... No, ehkä se tässä vaiheessa on jo ihan helppoa, eikö vaan...?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti