keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Uimassa

Tänään käytiin Lotan kanssa piiiitkästä aikaa uimassa. Itse asiassa, viimeksi sisällä uimahallissa on oltu joskus viime keväänä, ihan alkuvuodesta, kun oli viimeiset vauvauinnit. Sen jälkeen on sitten pulikoitu uima-altaissa, ulkouimalassa ja järvessä, mutta sisälle halliin asti ei ole päästy. Koko syksyn ajan oltiin kyllä menossa, mutta sitten oli aina flunssaa tai jotain muuta tylsää...

No, tänään siis päästiin vihdoin viimein uimahalliin mummun kanssa, ja kylläpäs Lotta tykkäsi! Alkuun Lottaa vähän jännitti, eikä halunnut äidin sylistä pois. Lotta halusi mennä kokeilemaan jokaista allasta, mutta kun päästiin altaan reunalle, niin sitten pitikin päästä jo toiseen altaaseen. Uimalassa olivat myös tutut tytöt Vilma ja Emmi äitinsä kanssa, ja Lotta tietysti halusi sinne isoimpaan altaaseen, jossa tytötkin olivat. Reunalla taas ei sitten enää haluttukaan siihen altaaseen.

Lopulta päädyttiin siihen kaikista pienimpään ja matalimpaan altaaseen, ja sieltä Lottaa ei sitten olisi pois saanutkaan! Neiti innoissaan roiski vettä, leikki palloilla ja renkailla. Lotan uiminen tällä ekalla kerralla oli altaassa seisomista ja kyykkimistä, välillä neiti tosin horjahti ja otti käsillä pohjasta tukea. Eli melkein siis käsipohjaa, eikö...? Ehkä ensi kerralla sitten päästään jo vähän syvempään altaaseen ja voidaan muistutella mieleen uinti- ja sukelluspuuhia, joita kesälläkin tehtiin.

Ei kommentteja: