Muisteluja

Kävin juuri lukemassa vanhoja blogitekstejä, niitä ihan ensimmäisiä. Ja onneksi on tullut kirjoitettua ylös kaikenlaisia tapahtumia, sillä eihän Lotan alkuajoista muista näköjään enää mitään! Siellä sitä oli mm. fiilistelyä pikku-Lotan 10-tuntisista yöunista ja monista päiväunista. Miten se tuntuukin niin kaukaiselta ajalta, ja nukkuiko se neiti muka niin paljon...? Ja ne ensimmäiset ääntelyt ja tuhinat videolla, miten niitäkään ei oikein meinaa enää muistaa...?

Toivottavasti sitä saa aikaiseksi pikkuveikastakin kirjoitella ja valokuvia ja videoita napattua, että on sitten taas muistoja tallessa. Aika kun varmasti kahden kanssa kuluu vähintään tuplanopeudella - vai meneekö se jo triplaten? - ja sitten ei varmasti muista sitäkään vähää - etenkin, kun tapahtumiakin on sitten tuplasti.

Vai onko ne ekat jutut toisen lapsen kanssa sitten niin ihmeellisiä, kuin ensimmäisen kanssa? Ja ehtiikö niitä siinä arjen tohinassa kaikkia huomatakaan? Toivottavasti ovat ja toivottavasti ehtii! Ja toisaalta, ehkä sitä osaa paremmin nauttia hetkestä, kun tietää mitä on tulossa, ja etenkin kun tietää, miten nopeasti se aika lopulta kuluu. Ihan omituiselta tuntuu ajatella, että siitä on jo kohta kaksi vuotta, kun meistä kahdesta tuli kolme... ja kohta meitä onkin sitten jo neljä! Ja siitä on tosiaan myös kaksi vuotta, kun olen itse viimeksi ollut töissä, kun on viimeksi nukuttu heräilemättä pieniinkin inahduksiin tai paljaiden jalkojen tassutteluun lattialla, kun on viimeksi katsottu yömyöhään elokuvaa tai nukuttu puolille päiville. Melkein jo kaksi kokonaista ihanaa, onnentäyteistä, rankkaa, väsyttävää, koko ajan uutta mukanaan tuovaa, opettavaista, kasvattavaa, rakastettavaa vuotta. Kyllä elämä on ihmeellistä!