torstai 1. maaliskuuta 2012

Roni kävelee ja muita puuhia

Ronilla on muutaman päivän ajan ollut käynnissä kunnon kävelytreenit ja nyt pikkumies kävelee jo pitkät pätkät ihan itsekseen! Ennätys taitaa olla ruokapöydän luota lastenhuoneeseen, ja tänään Hoplopissa Roni tepasteli ympäriinsä polleana uutta taitoaan esitellen.

Tänään käytiin siis Hoplopissa, jonne joulupukki toi meille lahjakortteja. Ja joita ei sitten kuitenkaan muistettu ottaa mukaan. No, eiköhän ne käyettyä tule - siitä ei ole epäilystäkään! Mukana matkassa meillä oli Lotan vauva-aikaisesta mammaryhmästä toinen äiti Lotan ikäisen pojan ja Ronin ikäisen tytön kera. Lotta tosin ilmoitti, että hän ei sitten leiki poikien kanssa, ja niinpä se neiti löysikin sieltä itselleen tyttö-seuraa! Vaikka taisivat ne tämän mukana olleen poika-kaverin kanssakin kyllä yhdessä touhuta.

Hauska juttu on se, että tuosta mammaryhmästä meitä on kolmen äidin ja kuuden lapsen porukka, ja meille kaikille syntyi nämä "pikkukakkoset" viime keväänä. Kiva on ollut treffailla porukalla nämä muutamat vuodet! Ja kätevästi kävi muuten lasten vaatettaminen tällä toisella kierroksella, kun vaihdettiin tuon aiemmin mainitun äidin kanssa näiden isompien lasten vaatteet päikseen. Me saatiin poikien vaatteita, ja saatiin antaa Lotan vanhat vaatteet heidän tyttövauvalleen. Kierrätys kunniaan!

Lotalla on muuten sellainen vaihe menossa, että monet asiat ja tavarat on tyttöjen tai poikien. Milloin mikäkin lelu tai muu tavara on tyttöjen, eikä niillä saa pikkuveli leikkiä. Ehkä tämä jaottelu toimiikin yleisperusteluna sille, miksi Roni ei saisi ottaa jotain Lotan lelua, ja jos Lotalla olisikin pikkusisko, niin ehkä asia menisi sitten jollain muulla tavalla... Lapsen logiikka taitaakin toimia juuri niin, että asiat menevät sopivasti oman tahdon mukaan... Kauhean kätevää!

Ei kommentteja: