torstai 26. heinäkuuta 2012

Kesälomailua pääkaupungissa

Vihdoin se isin kesäloma alkoi! Loma aloitettiin heti ensimmäisenä päivänä eli siis maanantaina starttaamalla kohti Helsinkiä. Lapset nukkuivat päiväunet automatkalla, ja ensimmäinen kohde oli merimaailma eli Sea Life. Paikka oli kovasti lasten mieleen ja juuri sopivan kokoinen ainakin 1- ja 3-vuotiaille. Lapset jaksoivat hyvin kulkea koko reitin läpi ja katsella innoissaan erilaisia kaloja ja muita vedeneläviä.

Sea Lifen jälkeen tankattiin kahvilassa välipalaa, ja sitten suunnattiin Sea Lifen seinien toiselle puolelle eli Linnanmäelle. Lotalle otettiin sellainen miniranneke, jolla pääsi noin kymmeneen pienten lasten laitteeseen, ja joihin pääsi aikuinen maksutta mukaan. Ja voi että Lotta tykkäsi! Muutaman härvelin jälkeen todettiin, että Ronillekin olisi kyllä voinut ottaa samanlaisen rannekkeen, kun toinen oli ihan reppanana rattaissa siskon hurvitellessa. No, ensi kerralla sitten!

Illalla suunnattiin Helsingin keskustaan hotelliin (Sokos Hotelli Aleksanteri), jossa oli vielä viimeinen päivän kohokohta: monta sänkyä, joilla sai hyppiä ja pomppia sydämen kyllyydestä! Perhehuoneessa oli kaksi erillistä yhden hengen sänkyä ja lisäksi vuodesohva. Kun nämä kaikki siirrettiin vierekkäin, niin meillä oli melkein 2 m x 4 m kokoinen sänky - temmellyskenttää lapsille oli siis riittämiin...!

Helsinki on hämmästyttävän hiljainen heinäkuussa, ja aika moni ravintolakin oli suljettu, tai avasi vasta kuudelta. Touhupäivän jälkeen suunnattiin illalliselle viereiseen kortteliin italialaisravintola Papa Albertiin, jossa oli muuten tosi hyvää ruokaa! Ravintola oli melkein tyhjä (eli ei häiritty metakallamme muita...), ja aina kun lapset eivät enää jaksaneet olla paikoillaan, isi meni heidän kanssaan ravintolan aulaan, jossa oli tyhjillään oleva baari, jossa pienet saivat temmeltää ja ihmetellä paikkoja. Ja minä sain rauhassa nauttia antipasto-alkupaloista, kuhasta ja parsarisotosta, kahvista ja tiramisusta... nam! Hyvän ruoan lisäksi lapsille oli muuten ilmaiset ruoat, lihapullapastaa ja jäätelöä - aika hyvä systeemi, sillä ainakaan meidän lapset eivät juurikaan ravintoloissa jaksa syömiseen keskittyä, kun on kaikkea muuta ihmeteltävää...

Seuraavana päivänä käytiin kaverin luona Hakaniemessä aamupäiväkahvilla ja suloista tyttövauvaa ihastelemassa. Kyläilyn jälkeen suunnattiin lautalla - vai veneellä vai mikä se nyt olikaan - kohti Korkeasaarta. Roni nukahti heti ensimmäisten eläinten ihmettelyn jälkeen, ja Lotallakin selvästi uni painoi silmissä, vaikka hyvin neiti jaksoi sinnitellä hereillä melkein koko Korkeasaaren visiitin ajan - vasta ihan viimeisillä metreillä tuli uni silmään. Reissun jälkeen kysyttiin Lotalta useampaankin otteeseen, että mikä oli kaikkein paras tai kivoin eläin, ja Lotta vastasi, että possu. Ei siellä kyllä mitään possuja edes ollut...!

Reissun jälkeen lainattiin kirjastosta eläinkirja, ja se onkin ollut kivaa puuhaa sieltä tutkailla kaikkia niitä eläimiä, joita Korkeasaaressa nähtiin. Ja niitähän oli vaikka mitä: leijona, tiikeri, pantteri, ilveksiä, karhuja, lintuja, apinoita, liskoja, koppakuoriasia (jonka Lotta myös muistaa mainita - taisivat tehdä vaikutuksen!), sammakoita, käärmeitä, riikinkukkoja, lokkeja (joista yksi kakkasi Lotan päähän - yök!) ja vaikka mitä muita. Niin, ja lokkien lisäksi saarella parveili iso joukko hanhia (olisikohan ne olleet kanadanhanhia...?), joiden bongaaminen oli lapsista kivaa, ehkä jopa parasta koko Korkeasaaressa...! Ja oli se lintuaitauksessa juossut oravakin aika innostuneen hihkumisen paikka!

Ei kommentteja: