lauantai 21. heinäkuuta 2012

Kesänviettoa

Aika kuluu kuin siivillä, etenkin kun tätä kolme ja puoli vuotta kestänyttä vapaata on jäljellä enää 3 viikkoa - hui! Elämä lasten kanssa on täynnä touhua ja tekemistä, ja sitten kun on rauhallinen hetki, ja ehtisi vaikka tänne blogiinkin kirjoitella, niin sitten on mukava nauttia tuosta rauhasta vaikka hyvän kirjan tai hömppäsarjan parissa, tai vaikka leivoten tai siivoten, tai joskus jopa itsekin päivätorkuista nauttien. Tai seuraavaa sambic-tuntia suunnitellen tai kokouspapereita lukien tai... Puuhaa kyllä riittää, vaikka ei töitä olekaan tehtävänä!

Meillä on koko perheen lomaa seuraavat kolme viikkoa, jonka jälkeen aikuiset menevät töihin ja lapset päivähoitoon. Lasten kanssa otettiin jo startti lomaan ja käytiin mummun ja papan mökillä tällä viikolla. Voi että lasten kanssa on jo helppoa reissata! Viime kesänä Ronille piti mm. lämmitellä tuttipullomaitoa pitkin yötä, mutta nyt ei ole muuta erityistä mukaan otettavaa kuin vaipat. Oma haasteensa mökillä tietysti on siinä, että Ronia pitää koko ajan vahtia ja kulkea perässä, kun mökkipiha on mäkinen ja kivinen, ja hyttyset ovat tietysti myös oma lukunsa. Ronille tulee nimittäin ihan hirveät paukamat hyttysenpistoista ja pikkumies raapii ne ihan verille - usein pistoskohdat jopa tulehtuvat. Ja hyttysiähän mökillä riittää!

Ihanaa mökillä on se, että lapset saavat syödä omasta pihasta mustikoita ja metsämansikoita, pääsee uimaan (vesi tosin oli lapsillekin liian kylmää tällä kertaa!), voi käydä ongella (mummu ja Lotta saivat jopa kolme kalaa mato-ongella laiturilta!), saa rauhassa viettää aikaa mummun ja papan kanssa, ja äidinkin tulee nukuttua kunnolla, kun menee lasten kanssa illalla samaan aikaan nukkumaan ja ottaa vielä päikkärit siihen päälle!

Kotimatkalla pysähdyttiin maatila-tori-kahvilaan, jossa on kesäisin myös pieni eläinpuisto possuineen, vuohineen, kanoineen, pupuineen ja poneineen, ja kaiken kukkuraksi siellä on myös leikkipuisto. Lapset tykkää!

Ei kommentteja: