No niin, nyt on kerrossänky jo toista yötä käytössä! Viimeisenä puuhanaan ennen työreissuun lähtöä isi ehti koota sängyn kasaan, ja sunnuntaina lapset nukkuivat ensimmäiset päiväunet uudessa sängyssään, Lotta yläsängyssä ja Roni alhaalla, ja parhaillaan murut nukkuvat uudessa sängyssä jo toisia yöuniaan.
Lotan kanssa kaikki on sujunut mallikkaasti, ja kovasti pikkuneiti on uudesta petipaikasta innoissaan. Ja tietysti siellä pitää myös ahkerasti leikkiä - saahan sinne rakennettua ihan uudenlaisia majoja, ja tikapuiden askelmien välistä saa myös oivan kioskin!
Ronin kanssa onkin sitten ollut vähän haastavampaa. Pikkumies ei millään malttaisi nukkumaanmenon aikaan rauhoittua sänkyyn - mitä nyt on tapahtunut jo vanhassakin sängyssä, eli sinänsä ei mitään uutta - mutta nyt kaikenlaista touhua tuntuu olevan entistä enemmän. Ja yöllä oli tietysti samat kuviot kuin ennenkin eli äiti piti huudella peittelemään useaan otteeseen. Aamuyöstä en enää jaksanut nousta ja käydä peittelemässä sitä aiemmin tehtyä viittä kertaa enempää, joten Roni pääsi sitten isin paikalle loppuyöksi nukkumaan.
Sekin on testattu, että en mene peittelemään (ihan jopa viisi yötä peräkkäin), mutta siitä tulee sellainen huuto-itku-meteli, että kaikki heräävät, eikä se mene ohi ihan kymmenessä minuutissa... Joten nyt sitten vaan nousen kiltisti peittelemään, kun pikkumies huutelee, ja elättelen toiveita, että kyllä se Roni kai joskus sitten alkaa nukkua paremmin, kun Lottakin kerran alkoi - siis joskus kolmevuotiaana...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti