Olen aina ollut aamuvirkku - paitsi ehkä joskus teinivuosina ja vähän sen jälkeen - ja ollut heti aamusta valmis touhuamaan. Pienenä tyttönä heräsin usein jo kuuden aikaan aamulla, ja kiltisti menin keittiöön hissun kissun piirtelemään, jotta vanhemmat saivat vielä nukkua. Vieläkin mieluiten teen hommat heti aamusta, jolloin olen tehokkaimmillani, ja siitä tulee fiilis, että päivä lähtee hyvin käyntiin. Sängyssä hereillä köllöttely on ihan hukkaan heitettyä aikaa, kun sen sijaan voi jo nousta ja puuhastella jotain...
Ja millainen äiti, sellainen tytär:
Lotta on myös aina ollut aamuvirkku, ja meillä äitiys- ja hoitovapaa-aamuinakin herättiin jo kukonlaulun aikaan - joskus jo ennen kuutta. Yhdeksään mennessä oli jo ehditty usein vaikka mitä: siivota, pyykätä, kokata, leipoa, leikkiä...
Ja sama meno jatkuu! Lotta on usein jo hereillä, kun minun herätyskelloni pirahtaa kuuden jälkeen. Kuuluu pieni tömps, kun unipupu heitetään yläsängystä lattialle, sitten perään isompi tömps, kun Lotta hyppää tikapuiden alarapulta lattialle.
Tässä eräänä aamuna Lotta oli ehtinyt jo kipittää ennen minua alakertaan, ja siellä se neiti piirteli keittiön pöydän ääressä - ihan kuin minä pienenä! Ihana äidin muru!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti