Kesästä on hypätty syksyyn - vaikka ilmojen perusteella on kyllä melkein vielä kesä! Tänäkin viikonloppuna oli ihanan aurinkoista ja lämmintä, ja pihalla tarkeni päivän aurinkoisimpaan aikaan t-paidassa. Ja posket tulevat auringossa oleskelusta jopa punaisiksi, vaikka luulisi ettei syyskuussa enää aurinko niin polttavasti lämmittäisi!
Aamuisin on tietysti jo aika viileää, samoin illalla kun aurinko alkaa laskea. Perjantaina illalla oltiin naapurin lasten kanssa leikkimässä kadun päässä sijaitsevassa "lenkissä", jossa katu tekee siis lenkin ja keskelle jää kiva nurmikko-alue kivineen ja puineen. Vasta kun siirryttiin sisään iltapalalle huomasin, että olikin jo tullut ihan viileä, ja meillä kaikilla oli nenänpäät ihan viileät!
Viime viikkoina on tutustuttu naapureihin ja löydetty lapsille uusia kavereita tästä omilta kulmilta, mikä on tosi kiva juttu! Muutaman talon päässä on 3- ja 1-vuotiaat naapurikaverit (joiden kanssa on useamman kerran jo oltu leikkimässä ja tutustuttu vähän enemmän), ja toiseen suuntaan katua mentäessä on vähän matkan päässä 4-lapsinen perhe, jossa on ainakin 5-vuotias tyttö (johon on vasta kerran törmätty), sekä 6-lapsinen perhe, jossa on myöskin meidän lasten ikäisiä pieniä. Eli kun nämä pienimmät vähän kasvaa, niin aikamoinen hulabaloo täällä meidän kulmilla tulee olemaan!
Tämä viikonloppu oli ihanan leppoisa, ja mahtavan syyssään kruunaama! Lauantaina nautittiin kiireettömästä aamusta, jonka jälkeen isi suuntasi lasten kanssa endurokisoja katsomaan, ja minä suuntasin mummun kanssa sienimetsään. En olekaan sienessä käynyt vuosikausiin, ja mahtavaa oli, että löydettiin hyvät paikat ja kori oli täynnä sieniä saman tien! Mustikoitakin oli vielä yllin kyllin - olivat vielä melko makeitakin ja valtavan kokoisia. No, eihän niitäkään voinut sinne metsään jättää, vaan mukaan ne oli poimittava! Perjantaina saatiin naapurista omenia, joten omppupiirakkaakin ehdittiin mustikkapiirakan lisäksi leipoa viikonlopun aikana.
Lauantai-ilta meni pihahommissa, ja saunan päätteeksi laitettiin ekaa kertaa uusiin lyhtyihin kynttilät terassille palamaan. Kyllä oli kaunista!
Ja nyt muistinkin, että ne sienet on keittämisen jälkeen vieläkin suolaantumassa jääkaapissa, ja odottavat pakastimeen laittoa. No, ei auta kuin mennä hommiin, jotta ehtii vielä tämän päivän puolella nukkumaannkin...!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti