sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Sairastupameininki jatkuu...

Vieläkin ollaan jokseenkin kipeinä koko porukka. Lotalla oli korvatulehdus, johon sai antibiootit, joten olo näyttäisi olevan kaikista reippain. Nuha edelleen tosin pientä neitiä vaivaa. Ronilla on enää yskää ja nuhaa - muuten meno on yhtä vauhdikasta kuin ennenkin.

Meillä aikuisilla tämä flunssa onkin sitten supersitkeää laatua, sillä molemmat ollaan vieläkin ihan kipeitä, yskäisiä ja  nuhaisia. Isillä sairasloma jatkuu vielä ensi viikon puolelle, ja itsekin varasin juuri maanantaille uuden lääkäriajan. Perjantaina meinasin jo, että kyllä sitä varmasti maanantaina on jo työkunnossa, mutta tein äsken pikaisen imuroinnin ja olo onkin sitten sen jälkimainingeissa ihan kamala. Ei tosiaan voi kuvitella menevänsä töihin vielä huomennakaan... No, ei tämä kai montaa viikkoa voi enää kestää...?

Ikävin juttu tässä flunssassa on ehkä se, että meiltä nyt sitten jäi se Diney on Ice väliin. Roni sitä ei osaanut odottaakaan tai oikein edes ymmärtänyt, mistä koko hommassa on kyse, mutta Lotta kovasti oli odottanut jääshowta. Ja minä myös, sillä en ole koskaan ennen sellaisessa ollut! Onneksi saatiin kuitenkin täti, mummi ja serkkutytöt lähtemään meidän tilalle, niin ei menneet liput hukkaan!

Lotan kanssa sitten mietittiin perjantai-illalle jotain korvaavaa ohjelmaa, ja aika äkkiä sitä keksittiinkin! Haettiin kaupasta Itse ilkimys 2 elokuva, isi teki poppareita ja niiden kanssa sai oman pienen limupullon. Lotan mielestä se oli kuulemma paljon kivempaa kuin että olisi menty Disney on Iceen. No, siinä olotilassa kyllä varmasti olikin!

Ei kommentteja: