Meidän pienestä Lotasta on kasvanut jo niin iso tyttö - kohta murunen täyttää jo viisi vuotta!
Jostain kummasta neiti on keksinyt, että sukat pitää olla eri paria. Kai se on joku hieno trendijuttu, jota äiti vaan ei tajuu...!
Ja sitten ne kiharat. Mistä ihmeestä sitä neiti onkaan keksinyt, että kun on joku juttu tulossa, kuten vaikka jonkun synttärit tai joku juhla, niin silloin pitää saada kihara tukka. Siinä sitä sitten vaikka iltamyöhällä tehdään lettejä - jos ei siis aiemmin muistettu, ja asiahan tulee tietysti mieleen vasta juuri ennen nukahtamista - jotta seuraavan päivän menoon on kiharat. Lotta keksi jo yli viikko sitten, että haluaa tämän viikon perjantaiksi isoisoisän hautajaisia varten kiharat. Joka päivä neiti laskee kalenterista päiviä ja muistuttelee minua, että torstaina illalla pitää sitten tehdä letit (ja näyttää päivää kalenterista!). No, jotain iloa ja odotusta siihenkin muuten ei-niin-kovin-iloiseen tulevaan päivään.
Tukkaan liittyy myös otsatukka, tai oikeastaan se, että sitä ei ole. Jossain vaiheessa viime vuonna Lotta keksi, että otsatukka on ihan pikkutyttöjen juttu, ja halusi kasvattaa sen pois. No, nyt se on kasvanut lähes kokonaan pois, mutta koska aina ei pinnit kelpaa tai muuten vaan pysy paikoillaan, niin meillä on silloin tällöin tukka silmillä roikkuva teiniä muistuttava neljävuotias.
Ja se peilailu! Lotta sovittelee vaatteita ja peilailee, ja peilin edessä pitää hyöriä myös ennen kuin lähdetään johonkin. No okei, tämän myönnän, että se tulee varmasti minulta - itsekin taidan tehdä samoin...
Eilen tuli postissa H&M:n lastenvaatekuvasto. Se piti tietysti selata moneen kertaan, ja ruksia sieltä vaatteet, joita neiti halusi tilattavan. Koko touhun huippu oli mekko, jota oli saatavissa viidessä eri kuosissa, joista Lotta valitsi neljä! No, ei me ihan kaikkia neidin haluamia vaatteita kuitenkaan tilattu, muutamia vaan. Ja niistä neljästä valitusta erikuosisesta mekosta tilattiin vain kaksi! Ja siihen on kyllä ihan syynsä - ne on nimittäin oikeasti tosi kivat kesämekot, joita Lotalla on ollut eri kuoseilla muutamana aiempana vuonna jo useampia eli hyväksi havaittua tavaraa!
Niin, mistähän ne pienet tytöt näitä kaikkia juttuja keksii - ettei vaan olisi äideillä vaikutusta asiaan...!
Ps. Ja pojat on muuten niin last season! Lotta ei halua yhtään poikaa synttäreilleen. Eikä Ronin synttäreitä saa pitää samaan aikaan. Paitsi että päiväkodista ainoana kaverina neiti haluaisi kyllä kutsua yhden pojan - ei tyttöjä, vain tämän pojan. Että näin johdonmukaista!
2 kommenttia:
Onko Aaron poika vai kaveri? ;)
Aaron tuli kutsulistalla ensimmäisenä Hilman kanssa, joten taitaa olla Lotan mielikuvissa kaveri - ei poika ;)
Lähetä kommentti