sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Synttärihulinaa ja arkitouhuja

Päivät ja viikot kiitää hurjaa vauhtia, ja meidän murutkin täyttivät jo 3 ja 5 vuotta! Synttäreitä vietettiin oikein kahteen kertaan: ensimmäisenä viikonloppuna sukulaisten kera ja parin viikon päästä lasten kavereiden kanssa. Vielä Lotta suostui pitämään Ronin kanssa yhteiset synttärit kavereillekin, mutta saapa nähdä, miten ensi vuonna sitten.

Uimassa on käyty viime aikoina lähes viikottain, ja talvilomalla käytiin Aulangon kylpylässäkin lilluttelemassa. Se oli muuten ihan huippupaikka - siellä oli ihanan lämmin sisällä ja vesi myös lämpimämpää kuin Riksun uimalassa, joka muuten on kyllä sekin aika toimiva (tänään viimeksi!). Aulangolla Lotta otti ensimmäiset uintivedot ilman kellukkeita tai uimarengasta, ja siitä saakka on ollut neidillä kovat uintitreenit käynnissä.

Lotta on muutenkin kasvanut ihan hirveästi! Juurihan me vasta ostettiin 116 cm vaatteita, ja nyt nekin alkaa jo käydä pieniksi. Tukka lyheni tällä viikolla ison tytön polkaksi, ja eilen alkoi heilua ensimmäinen hammas!

Viime viikolla Lotta lähti isin kanssa yleisurheilu-junnukouluun, jossa käy aina keskiviikkoisin, ja Roni jäi minun kanssani kotiin. Naapurin poika tuli hakemaan lapsia ulos leikkimään, mutta sanoin, että nyt ei voida lähteä, kun minulla oli ruoanlaitto kesken, eikä Roni voi vielä yksinään lähteä lähikaduille ja pihoille leikkimään. Hetken päästä tajusin, että ei kun voihan Roni lähteä - jos leikkivät meidän pihalla, eivätkä lähde siitä mihinkään. No, pojat suuntasivat hiekkalaatikolle, johon saivat vähän ajan päästä toisenkin naapurin pojan leikkikaveriksi. Siellä ne sitten kolmestaan touhusivat, ja minä ihmettelin yksinäni kotona, että mitäs tässä nyt sitten tekisi ja pakko oli näin ekalla kerralla koko ajan ikkunasta kurkkia...!


Ei kommentteja: