keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Melkein jo lomalla!

Vielä olisi yksi viikko töitä ja päiväkotia, ja sitten koittaa loma!

Meillä on ollut melkein jo lomafiilikset tuosta kurjasta säästä huolimatta - eilen siis satoi lunta! Oikeasti, kesäkuussa lunta. Huh! Ja on ollut aika kylmääkin: tänään aamulla 7 astetta lämmintä. Ei meinaa oikein osata edes pukeutua, kun eihän kesällä mitään välivaatteita lapsillekaan esiin kaiveta, eihän...? Syksyllä kun tulee 10 astetta lämmintä, niin silloin kaivetaan fleecet esiin, ja pari astetta kylmempi sää tuo tullessaan jo talvikamppeet!

Säästä huolimatta meille lomafiiliksen toi neljän päivän vapaa, kun oltiin lasten kanssa maanantai ja tiistai vapaapäivillä Satu-tädin Suomen visiitin kunniaksi. Parit viime päivät onkin menneet tiiviisti mummulassa Satu-tädin kanssa touhutessa, ja nähtiinpä siellä eilen pitkästä aikaa myös minun serkkuani kera lasten pikkuserkku-tytön!

Tänään oli työpäivä ja lapsilla hoitopäivä, josta tosin mummu ja Satu kävivät heidät jo ajoissa hakemassa. Minä hoitelin juhannuksen ruokakauppareissun ja kävin sambailemassa, ja hain lapset kotiin vasta seitsemän jälkeen. Roni oli vastassa hirveän kiukun kera ja huusi, että haluaa olla mummulla vielä nukkumisen ajan. Aina äiti tulee liian aikaisin hakemaan...!

Kesälomalle meillä ei ole kummempia suunnitelmia, mutta syyslomareissu tuli juuri varattua! Enpä olekaan koskaan ennen näin etukäteen varannut mitään! Etenkin silloin, kun meillä ei ollut vielä lapsia, tuli aina otettua jotkut äkkilähtölennot muutamaa päivää ennen lähtöä. Jotenkin tuntuu niin kauhean vaikealta suunnitella etukäteen, ja entä jos tuleekin jotain, ja sitten niitä ei voi muuttaa? No, se onkin ehkä se syy, ettei tällä koko porukalla ole vielä tähän mennessä pidemmille reissuille saatu aikaiseksi lähteäkään...! Mutta nyt on lennot ja hotelli Espanjaan varattu, joten onpa syksyllekin sitten jotain kivaa odotettavaa!


Ei kommentteja: