tiistai 3. helmikuuta 2015

Joulut, uudet vuodet ja mitä niitä olikaan...

Aika menee hurjaa vauhtia, ja onpa näköjään tullut pitkä kirjoitustauko! Sinä aikana on ollut kaikenlaista juhlaa ja arkea, joulua ja muita sellaisia.

Joulu meillä meni ihan plörinäksi, kun lapset oli kipeinä, ja suunnitelmat viettää joulua puolen suvun joukoin meillä jouduttiin viime metreillä muuttamaan. Tulihan kuitenkin oltua kotona ja huilattua, jos ei muuta!

Vuoden vaihteen merkittävin asia ei suinkaan ollut vuoden vaihtuminen, vaan minun siirtyminen kotikaupunkiin töihin. Työtehtävät muuttuivat, työnantaja pysyi samana - kuin edelliset 10 vuotta, hui! Helmikuun 7. päivä tulee tasan 10 vuotta siitä, kun astuin ensimmäisen kerran HAMKin ovista sisään työntekijänä. Niin ne vaan vuodet vierivät! Ihanaa tässä muutoksessa on myös hurjasti lyhentynyt työmatka!

Tammikuussa tehtiin reissu Flamingoon, joka olikin tosi kiva paikka! Vietettiin yksi yö hotellissa ja käytiin molempina päivinä kylpylässä. Lapset kysyi sunnuntaiaamun uinneilla, että voidaanko tulla heti uudestaan!

Lotalla alkoi tammikuussa myös luistelukoulu, joka kestää kaksi kuukautta, ja tunnit on lauantaiaamuisin. Ensimmäisen kerran käytiin luistelemassa joskus tämän vuoden puolella, ja hienosti on neiti oppinut luistelemaan! Ronikin yrittää pysyä kovaa vauhtia perässä, mutta hermot ei vielä kovin pitkää luisteluhetkeä kestä. Onneksi keskuskentällä on hyvät pulkkamäet siinä samassa!

Hiitämistäkin on ennätetty tehdä, ja siitä lajista olen jopa itsekin innostunut niin, että kävin eilen ensimmäisen kerran oikein hiihtolenkillä. Tästä se lähtee!

Ei kommentteja: