Kotielämää

Ihan uskomattoman nopeasti menee aika! Lotta on jo kohta 9 kuukautta vanha, ja äiti on ollut viimeksi töissä (jos kunnallispolitiikkaa ei lasketa - ja miksi laskettaisiin, sehän on "vaan" harrastus...) joskus noin 10 kuukautta sitten. Enää vähän reilu viikko, ja vanhempainvapaa on ohi. Viimeiset kaksi viikkoa jäävät siis äidiltä pitämättä, koska isä saa pitää ne isäkuukauden yhteydessä sitten keväällä. Jos ei olisi sellaista hienoa keksintöä kuin hoitovapaa, niin Lotan pitäisi mennä kohta hoitoon - kääk!

Mutta onneksi on siis hoitovapaa! Äiti jää Lotan kanssa kotiin, ja hoitovapaata on haettu tällä erää helmikuun 2011 loppuun saakka. Kyllä se vaan on niin ihanaa, että saa viettää päivät ihan maailman parhaassa seurassa joka päivä uutta nähden ja kokien.

Tietysti sitä välillä on niitä vähemmän loisteliaita hetkiäkin - kun vaikkapa viidettä kertaa päivän aikana pesee ruokapöytää ja lattiaa pöydän ympäriltä ja alta, ja kuuraa syöttötuolia, ja miettii, että miten on sellainen fiilis, että tämä juttu on koettu tänään jo aika moneen kertaan, ja eilenkin, ja sitä edellisenä päivänä, ja sitä edellisenäkin... Mutta sitten se neitipieni väläyttää maailman ihanimman ja säteilevimmän hymynsä tai huutaa "äiti!" tai hassuttelee tai pyörii onnellisena napansa ympärillä lattialla tai muuten vaan on oma ihana itsensä, ja niin on taas auringonpaistetta mieli tulvillaan! Kyllä lapsen äitinä on hyvä olla.