Tänään oltiin Lotan kanssa ensimmäistä kertaa Riihimäen Taidemuseon vauvojen värikylvyssä. Tällä ekalla kerralla ei vielä tehty mitään isompia väreihin tutustumisia, vaan tutustuttiin paikkaan (mm. katsastettiin kierrätysaiheinen näyttely) ja muihin lapsiin (joista suurin osa olikin meidän vauvajumpparyhmästä - eli tuttuja siis!). Lapset köllöttelivät lattialle levitetyn ison muovialustan päällä, johon oli teipattu kiinni erivärisiä paperin ja huovan paloja, joita sai sitten tutkailla. Alkuun siinä taisi olla joku kangaskin, jolla tehtiin aaltoja ilmassa lasten päällä. Lopuksi tutustuttiin höyheniin, joita heiteltiin ilmaan ja ihmeteltiin myös omasta kädestä. Ne olivatkin Lotan mieleen, ja neiti ihmeissään tapitti ilmassa leijuvia haituvia!
Lotta ei hirveän paljon jaksanut innostua muusta kuin sitten lopuksi niistä höyhenistä, koska tämäkin harrastus on taas meidän päikkäriaikaan eli alkaa kymmeneltä. Lähdettiin kyllä aamulla kotoa jo yhdeksältä kävelylle, että Lotta olisi voinut ottaa päikkärit rattaissa, mutta kuten yleensäkin, neiti nukahti vasta vartti ennen kuin värikylpy alkoi... Ja kesken piti sitten herätä harrastamaan. Kamala äiti, kun raahaa lasta kaikkiin ihme paikkoihin kesken päikkärien!
Ai niin, olihan siellä vielä yksi Lotan mielestä tosi jännä juttu! Nimittäin salin nurkassa kököttävä kierrätys-näyttelyyn kuuluva iso vauva-patsas. Sitä Lotta aina välillä tuijotteli, ja kun mentiin lähemmäs, niin tutkaili innoissaan.
Tähän loppuun vielä unipäivitys (nämä nukkumisasiat kun on niin tärkeitä!): Lotta on jo melkein viikon ajan mennyt sekä päivä- että yöunille ilman sen kummempia nukuttamisia, eikä huutaakaan ole tarvinnut yhtään! Taisi pienestä unikouluttamisesta olla apua! Ihanaa! Aamuyöstä neiti tosin on sen verran rauhaton omassa sängyssään, että silloin päästään äidin ja isän viereen nukkumaan loppu-unien ajaksi... Lotan mielestä varmasti aivan ihanaa sekin - ja onhan se aamuherätys itsellekin ihana, kun pieni jokeltelee tyytyväisenä vieressä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti