Tämä viikko on mennyt Lotalla pienessä nuhassa, joka tietysti tarttui myös äitiinkin. Pari päivää menikin sitten melkein kokonaan lepäillessä, mutta pitihän sitä toki vähän hiekkalaatikollekin päästä leikkimään. Nyt on jo käyty muuten keinumassakin vähän paremmalla menestyksellä, ja Lotta osasi jopa ottaa itse vauhtia vauvakeinussa! Tai sitten keinu vaan oli vähän liian iso, ja Lotta sattui sopivasti aina kallistumaan oikeaan suuntaan niin, että tuli sitä vauhtiakin...
Sunnuntaina Lotta pääsee taas ihmettelemään pyörien päristelyä, kun tarkoituksena on mennä katsomaan isän endurokisaa. Saas nähdä, mitä pieni siitä tuumaa, kun onkin yhtäkkiä hirveä määrä pyöriä ympärillä! Todennäköisesti on ihan onnessaan ja päristelee mukana minkä kerkiää...!
Lotta melkein nukahti tänään polkupyörän istuimeen, kun ei oltu otettu aamupäiväunia ollenkaan (viime aikoina kun on tapana ollut ottaa pienet torkut ennen lounasta). Käytiin aamupäivällä pikaisesti moikkaamassa Karinia ja Aaronia pitkästä aikaa, ja takaisintulomatkalla pieni jo nuokkui istuimessaan. Siitä alkoikin sitten hyvät päiväunet, joiden jälkeen on seuraavaksi ohjelmassa mummilla kyläilyä tädin kanssa. Jaahas, Lotta sieltä jo heräileekin - täytyy siis mennä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti