Lotan Satu-täti on parhaillaan täällä kyläilemässä, ja keskiviikkona lähdettiin Sadun ja mummun kanssa Helsinkiin lomaa viettämään. Keskiviikolle sattui aivan ihanan lämmin ja aurinkoinen päivä, ja kylläpä oli mukavaa vaihtelua maisemaan, kun käveltiin, lounastettiin ja kahviteltiin ihanassa kevätsäässä meren rannalla.
Ei muuten sitten olekaan ihan yhtä - miten sen nyt sanoisi, rauhallista? - tuo pienen kanssa reissaaminen, kuin ennen. Lotta kun osaa jo kävellä kengät jalassakin, niin eihän sitä millään malttaisi paikallaan missään syöttötuolissa tai rattaissa istua kököttää... Eli kävelemäänhän sitä pitää päästä, ja äidin kädestä ei voi pitää kiinni, ei sitten ollenkaan! Lotta on ihan innoissaan tästä uudesta maailman avartumisesta, ja hirveä vauhti päällä lähtee tutustumaan uusiin paikkoihin ja ihmisiin. Ja koko ajan tietysti pulisee mennessään omia juttujaan... Lotalla on muuten ihan parissa viikossa alkanut tulla hirveän paljon kaikkia sanoja, ja toistelee aika ajoin perässä, mitä muut sanovat. Tämän hetken suosikkisanoja ovat tämmönen, tänne, kukka, pate (postimies pate siis) ja karkuun.
Illansuussa mummu lähti junalla takaisin kotiin, ja me loput tytöt jäätiin yöksi hotelliin. Illallisella Lotta sai maistella taas uusia herkkuja, mm. tiikeriravun pyrstöä, pihviä ja jäätelöä. Neiti oli tosin aika väsynyt pieni ravintolassakävijä, ja välillä pää painui pöytään hetkeksi lepäämään. Mutta sitten taas zum! - ja neiti oli virtaa täynnä ja naapuripöydän viihdyttäminen jatkui!
Nukkumaanmeno matkasänkyyn sujui ihan yhtä normaalisti kuin kotonakin, ja yökin meni samaan tapaan. Hotelliaamiaisella Lotta sai taas kaikkea hyvää, ja lemppariksi paljastui nakit ja munakokkeli. Aika herkuttelija tuo neitipieni!
Kotimatkalla junassa ei oikein päiväunet Lotalle maistuneet, ja harakka sai keittää aika monet hutut ja hämähäkki kiivetä langalle lukemattomia kertoja, jotta neiti pysyi paikoillaan äidin sylissä. Taas kun olisi pitänyt päästä ympäriinsä tutkailemaan - totta kai!
1 kommentti:
Oli kylla niin kiva hesan reissu teidan kanssa. Ja Lotta on tosiaan maailman parasta ravintolaseuraa :-)
t satu
Lähetä kommentti