perjantai 2. huhtikuuta 2010

Sikin sokin sekalaista

Eilen oli kauheasti mielessä juttuja, joita tänne piti kirjoitella, mutta nyt kun on kone edessä, niin pää lyö tyhjää... Tässä jotain yksittäisiä juttuja, joita nyt mieleen tulee:

Lotta osaa jo silloin tällöin syödä itse lusikalla niin, että lusikka pysyy jopa oikein päin kädessä. Ja ruoka menee suuhun. Jee!

Kävelyvauhti sen kun kiihtyy, kun Lotta mennä taapertaa milloin koiran perässä, milloin muuten vaan itsekseen. Lotta saa kehitettyä itselleen kunnon riehun päälle, kun melkein juoksee olkkarin ja eteisen välillä olevan seinän ympäri. Ja välillä käydään hyörimässä koiran lattiatyynyn päällä. "Jee!" sanoisi Lotta, jos osaisi.

Kellojen siirtäminen kesäaikaan vaikutti muuten meillä niin, että aamukuuden sijasta Lotta heräsi maanantaiaamuna seitsemältä - aika juhlaa! Mutta seuraavana aamuna sitten jo taas vähän aikaisemmin, sitten vähän aikaisemmin, ja eiköhän se kello ole jotain vähän yli kuusi, kun ekat itkut alkaa pinnasängystä kuulua... Nukkumaanmeno saatiin tosi siirrettyä yhdeksään eli nyt voidaan joskus viikollakin lähteä illalla jossain käymään. Jee!

Lotta nukkui tällä viikolla ennätyspäikkärit: kolme tuntia rattaissa ulkona! Jee! Äiti tahtoo tätä lisää!

Eilen käytiin tivolissa serkkutyttöjen kanssa. Lotan kanssa ei vielä possujunaan ahtauduttu, säästetään se sitten kesälle... Ei muuten ollut Lotan eka kerta tivolissa, vaan vuosi sitten käytiin jo ekan kerran tivolihälinää tutkailemassa. Pienestä se on aloitettava!

Tulipas monta jeetä tähän tekstiin. Ne on ne elämän pienet ilot!

Ei kommentteja: