No niin, päättyihän se odottamisen tuska vihdoin! Maanantaina 21.2. klo 20.04 pikkuherra Niittymäki saapui maailmaan kiireellisellä sektiolla raskausviikoilla 41+2. Painoa oli 4960 g ja pituutta 54 cm, päänympärys 37 cm. Ei siis mikään ihan pikkuinen mies! Tosin nyt viikko syntymän jälkeen paino on pudonnut aika reilusti, noin 4400 grammaan, mutta sitä yritetään nyt lisätä runsain lisämaidoin. Painoarviossahan muuten sanottiin, että olisi ollut laskettuna aikana 3800 g - pikkasen meni alakanttiin...!
Sitten seuraa tiivistetty synnytyskertomus - jos et halua tietää tarkemmin, niin hyppää yli!
Sunnuntaipäivän ajan pohdin, että olisikohan se lapsivettä, jota näytti päivän mittaan vähän tihkuvan. No, illalla vasta sain aikaiseksi soitettua synnärille ja käskivät tulla testiin, jolla asia selviäisi. Lapsivettähän se oli, ja saatiin vaihtoehdoksi joko jäädä sairaalaan yöksi tai sitten tulla aamulla takaisin. Jos mitään ei yön aikana olisi tapahtunut, niin aamulla olisi alettu käynnistellä.
Lähdettiin yöksi kotiin, mutta palattiin takaisin sairaalaan joskus yhden maissa, kun supistuksia alkoi tulla tiheämpään ja kivuliaina. Yö jatkettiin samaa rataa, ja homma eteni aika hitaasti. Jossain vaiheessa aamulla alettiin laittaa oksitosiinia, jota lisättiin päivän mittaan uudestaan ja uudestaan, enemmän ja enemmän. Ja supistukset etenivät sen mukaisesti. Mutta vieläkin edistyminen oli hidasta. Kivut olivat kuitenkin kovat ja epiduraali auttoi niihin, samoin ilokaasu. Puudutus tietysti lievensi supisteluja, joten taas lisättiin tippaa.
Iltapäivällä kivut olivat kestäneet jo niin kauan, että jaksaminen alkoi hiipua. Etenkin, kun takana oli uneton ja ravinnoton (eikä juodakaan saanut!) yö ja melkein jo päiväkin. Tässä vaiheessa pyysin jo sektiota, kun synnytys oli edennyt täsmälleen kuten Lotankin, ja pelkona tietysti oli, että joutuisin samaan rääkkiin uudelleen eli puolitoista vuorokautta tuskaa ja sitten kuitenkin sektio. Synnytyspelkokeskustelussahan oli sovittu, että jos synnytys etenee kuten edellinenkin, niin sektiopäätös tehtäisiin helpommin.
No, lääkäri oli tässä vaiheessa päivää eri mieltä, ja sanoi, että odotetaan vielä ja lisätään tippaa. Tämä kuitenkin aiheutti vauvalle sykkeennousun jopa yli 200 krt/min, joten muutaman kerran jälkeen todettiin, että tippaa ei voi enää lisätä. Ultrassa näkyi, että vauva on avotarjonnassa (kuten Lottakin oli). Nyt en enää muista, että mitä muita tekijöitä siinä vielä oli, mutta lopulta lääkärikin päätyi sektion kannalle. Ja se oli suuri helpotus!
Niin se muru sitten syntyi kiireellisellä sektiolla klo 20.04, 19 tuntia kestäneen yrittämisen jälkeen. Jälkikäteen lääkärikin totesi, että eihän se vauva sieltä olisi missään nimessä itsekseen tullut, kun kokoa oli niin reippaasti. Tässä kohtaa voisi olla jälkiviisas - mitäs minä sanoin! Mutta nyt on koitos ohi ja lopputulos mitä ihanin!
Sairaalassa oltiin lauantaihin saakka, kun ensin minulla oli tulehdusarvot koholla ja sitten vauvalla paino laski liikaa. Sairaalassa oli tällä kerralla jopa mukava olla, kun siellä oli tosi hiljaista ja rauhallista (huoneissa oli vain yksi äiti normaalin kahden sijaan), ja sai rauhassa levätä. Ja kivana plussana samaan aikaan sairaalassa olivat myös kaksi äidin kaveria, joista toinen sai poikansa edellisenä päivänä, ja toinen tyttönsä saman päivänä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti