Lotta ja isi kävivät iltaisin sairaalassa äitiä ja vauvaa katsomassa. Lotta oli heti ensi kohtaamisesta saakka innoissaan pikkuveikasta ja hoki: "ihan pieni vauva, ihan pieni vauva", ja kävi kurkkimassa vauvaa sängyn reunalla. Vauva piti saada syliin, ja nätisti Lotta silitteli vauvan päätä ja käsiä. Vauvasta ei tietysti kovin kauaa jaksanut sairaalassa kiinnostua, vaan välillä piti päästä kävelemään käytävälle sekä leikkimään ja piirtämään.
Äidin suhteen Lotalla ei tullut mitään mustasukkaisuutta. Etukäteen olin ajatellut, että kun Lotta näkee äidin kahden päivän eron jälkeen, niin haluaisi äidin jo kotiin tai jäädä äidin kanssa sairaalaan. Mutta ei. Pikkuneiti oli tosi reipas ja lähti kiltisti isin kanssa sairaalasta kotiin. Samoin vauvan sylissä pitämisestä ajattelin, että mitenköhän Lotta reagoi, kun muita vauvoja tai lapsia sylissä pitäessäni Lotta yleensä oli alkanut itkeä ja haluta syliin itsekin. Mutta ei siinäkään mitään, Lotta selvästi heti tajusi, että tämä on se meidän vauva, joka siellä äidin masussa oli köllötellyt jo koko syksyn ja talven ajan. Otto-vauva, kuten Lotta sanoo. Nyt on tosin jo alkanut sanoa Ukoksi, kuten me muutkin vauvaa kutsumme.
Kotiin saapuminenkin sujui tosi hienosti ja Lotta suhtautui vauvaan edelleen ihanasti! Muutaman kerran taisi tulla ekana päivänä mustasukkaisuuskiukkua, mutta se meni aika nopeasti ohi. Iltaa kohden Lotalla nousikin sitten lämpö, joten kiukku saattoi olla osittain myös kuumeflunssan ennakkoa. Seuraavana päivänä kuumetta oli edelleen ja pikkuneiti oli aika reppana, kurkku kipeänä ja nenä nuhaisena. Tänäänkin vielä kuumetta on ollut jopa melkein 39 astetta, joten ymmärrettävästi äidin syliä on vähän oltu vailla. Onneksi isin sylikin on hyvin kelvannut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti