maanantai 28. helmikuuta 2011

Mallia "nukkuu ja syö"

Ukko on ollut tähän saakka ihan superrauhallinen ja tyytyväinen lapsi. Ihan eri maata kuin siskonsa aikoinaan. Nyt vasta oikeastaan tajusinkin, että Lotan itkuisuus heti syntymästä saakka oli myös sitä, että Lottahan oli heti kipeä, kun pitkä aika lapsiveden menosta aiheutti infektion ja oli siinä jotain muutakin vaivaa. Eli ei ihme, että vähän harmitti.

Ukko se vaan nukkuu ja syö, ja on hän kyllä hereilläkin joka päivä enemmän ja enemmän - aina yhtä tyytyväisenä. Joku kun joskus on sanonut, että sellaisia vauvoja on olemassa, niin epäilin kyllä aina suuresti. Omat kokemukset kun olivat jotain ihan muuta. Mutta nyt voin todeta, että kyllä, kyllä sellaisia vauvoja on! Jokin epäilys kuitenkin edelleen kalvaa, ja kun sanonkin, että tämä vauva on nukkuu ja syö -mallia, niin perään totean, että ainakin toistaiseksi... Voihan se vielä muuttua ja moneen kertaan.

Ukolla tosiaan on paino laskenut aika reippaasti syntymästä, vaikka syökin kahden-kolmen tunnin välein ja aina myös lisämaitoa. Imetys kun ei oikein ole lähtenyt kunnolla käyntiin, tai on se muuten hyvin lähtenyt, mutta maitoa tulee aika vähän. Sairaalassa saatiin ohjeeksi syöttää vähintään kolmen tunnin välein, että paino lähtisi nousuun, ja Ukolla onkin rytmi aika sen mukainen ihan luonnostaan. Ainoastaan kerran tai pari vuorokaudessa ollaan herätetty syömään.

Tänään käytiin neuvolassa punnituksessa ja edelleen oli paino laskenut, nyt oli jotain 4400 gramman luokkaa. Ohjeeksi saatiin antaa niin paljon lisämaitoa kuin vain jaksaa syödä. Tällä hetkellä lisämaitoa menee noin 60-80 ml. Onneksi Ukolla näyttää kaikki olevan hyvin, nukkuu hyvin ja on virkeänä hereillä. Sinänsä tuo painonlasku ei mitään haittaa, eiköhän se siitä lähde nousemaan.

Ei kommentteja: