Yhden päivän Ronia vanhempi kaveripoika on mennyt rappusia ylös jo pitkän aikaa, ja niinhän se Ronikin perässä saman homman lopulta keksi! Tällä viikolla meidän pikkumies lähti kiipeämään rappusia kaverin esimerkin osoittamana, ja hienostihan sitä päästiin melkein yläkertaan saakka. Alastulo ei tietenkään vielä kuulu kuvioon, mutta mitään vahinkoja rappusissa ei onneksi ehtinyt kuitenkaan käydä.
Roni tietysti keksi testata samaa kiipeilytekniikkaa kotona siskon sänkyyn, ja hienostihan se pieni mies sinne itsensä heilautti. Kauhulla heti ajattelin, että no niin, nyt se Roni sinne sitten itsensä kampeaa ja tulee pää edellä alas, kun en ehdi koko ajan vahtimaan. Näinkään ei kuitenkaan onneksi päässyt käymään, sillä isi tarttui heti toimeen ja käänsi Lotan sängyn toisinpäin eli niin, että laidassa oleva aukko on nyt seinää vasten. Sänky piti näin ollen siirtää toiseen reunaan huonetta, ja samoin muutkin tavarat uusille paikoille.Nyt sitten pitäisi viimeistään mennä sitä leluhyllyä ostamaan, sillä lelut eivät mahdu mitenkään päin järkevästi paikoilleen - eivät ne kyllä oikeastaan tähänkään saakka ole mitenkään kauhean hienosti olleet... On vähän tuo lastenhuoneen sisustus jäänyt vaiheeseen, niin kuin tämä muukin sisustus...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti