maanantai 5. joulukuuta 2011

Oma tahto

Lotasta olen aina sanonut, että neiti on pienestä vauvasta asti tiennyt mitä tahtoo, ja ilmoittanut sen kovaan ääneen. No, eipä ole veli kauas samasta puusta pudonnut, sillä tahtoa ja ääntä sen osoittamiseen löytyy ihan riittämiin. Ei jää siskolle kakkoseksi, ei...

Joskus Ronia alkaa kovasti harmittamaan joku asia, esimerkiksi se, että äidin syliin ei pääse juuri sillä sekunnilla, kun kyseinen tarve olisi. Siinä se pieni mies sitten huutaa lattialla koko keuhkojensa voimalla kunnes lopulta pääsee äidin syliin. Tai kunnes keksii jonkun muun kivan jutun, vaikkapa jonkun lelun siitä valtavasta leluröykkiöstä selkänsä takaa. Ja sitten saattaakin jo naurattaa kovasti! Kyllä se mieli muuttuu nopeasti!

Roni kovasti tykkää siskonsa seurasta, ja konttaa hurjaa vauhtia omalla tyylillään siskon perässä milloin lasten huoneeseen, milloin kylppäriin. Erityisesti kylppäri on jostain syystä Ronin mieleen, ja siellä kaikista kivoin juttu on tietysti se lattiaviemäri niine pienine juuri ja juuri sormin mentävine reikineen... Niin, ja myös lattiankuivauslasta sen melkein puolitoistametrisen vartensa kera on tosi kiinnostava. Ja vessanpönttö. Ja pyykkikone. Ja ihmeellisen kiinnostava on myös saunan oven saranoiden suojakotelo, jota täsmälleen samaa Lottakin muuten aina vauvana räpläsi ja kiskoi irti paikoiltaan...!

Tulipa tässä samalla mieleen Ronin toinen kiinnostava kohde meillä kotona: kattilakaappi! Vähintään kerran päivässä Roni käy tyhjentämässä kaapista kattilat lattialle ja yrittää kömpiä kaappiin. Meillä alkaa kyllä minun mielestäni olla jo keittiön parketin lommo- ja naarmukiintiö täynnä, mutta ei nähtävästi Ronin mielestä... Olisi ollut aika hyvä idea laittaa keittiöön laattalattia, hyvä rakennusfirma tai arkkitehti tai ketä tästä nyt syyttäisi...!

Ei kommentteja: