Roni on onnekseen (kai...?) saanut syödä lähes kokonaan itsetehtyjä soseita, ja viime kuukausina jo pikku hiljaa samaa ruokaa kuin me muutkin. Ihan tulisimpia curryja ja thairuokia ei vielä pikkumies ole päässyt maistelemaan, mutta kaikkia muita kyllä - unohtamatta tietenkään pizzaa, ranskalaisia, pullaa, kakkua, suklaata ja muita herkkuja, joita toiset raukat saavat vasta joskus viisivuotiaina...
Joskus on Ronilla kuitenkin myös purkkiruoan paikka, kuten oli tänään lounaalla, jolloin Roni sai Piltin kinkku-kasviskiusausta. Ei muuten meinaa nuo valmispöperöt oikein pikkumiehelle enää maistua... Joka tapauksessa, olen jo pitkän aikaa miettinyt, että millä ihmeen logiikalla nuo purkkiruoat oikein nimetään. Tuossa tämänpäiväisessä lounaassa kun oli raaka-aineina peruna, sianliha ja sipuli - siis mikä kasviskiusaus?! Peruna ja sipuli ovat kyllä kasviksia, mutta tässä tapauksessa nimenä olisi pitänyt olla vaikka ihan vaan kinkkukiusaus. Olisi ollut edes porkkanaa, niin tuo kasvis-nimi olisi voinut menetellä. Ja näitä samanlaisia tapauksia on vaikka millä mitalla! Lukee kasvis-jotakin, ja sitten on pelkkää perunaa. Pöh! Ihan harhaanjohtavaa! Ja ärsyttävää!
Sveitsissä ja Ranskassa vieraillessa olen tietysti tarkkaan tutkinut lastenruokahyllyjä kaupoissa. Siellä on muuten huomattavasti enemmän kasviksia - ja erilaisia kasviksia! - lastenruoissa. Ja kaikenikäisillä, tai olisiko ollut puolivuotiaasta ylöspäin, myös vähän suolaa. Ja sen kyllä maistaa - on nimittäin huomattavasti maukkaampia ruokia.
Ja vielä toinenkin lastenruokaihmetys tähän loppuun: keittoruoat! Siis kuka ihme senkin on keksinyt, siis lasten purkkiruoka, joka on keittoa?! Tietysti voisi kysyä, että pakkoko niitä on ostaa, mutta tässä taloudessa kun on tuo toinenkin ruokakaupassakävijä, niin... Ja sitten takaisin aiheeseen eli kun muutenkin on vaikea saada se pöperö pysymään lusikassa ja lapsen suuhun ilman isompaa siivoa, niin sanonpa vaan että voihan keitto! Pysyy vielä huonommin. Kokeiltu on. Huono idea. Tällaisia terveisiä lastenruokapurkkiteollisuudelle tänään.
Ps. Edelleen on lapset kipeenä. Sekin vielä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti