lauantai 7. huhtikuuta 2012

Keittiö kiinnostaa

Keittiön kaapit ja laatikot sekä tietysti kaikki nappulalliset vehkeet kuten uuni ja tiskikone ovat Ronin lempparit tällä hetkellä, tai oikeastaan pikemminkin edelleen. Usean kerran päivässä pikkimies vetelee vetolaatikot auki ja käy muutamalla kaapilla. Ohi mennessä väännellään tietysti hellan levyt päälle ja uuniinkin vähän virtaa. Ja annas olla, jos tiskikone on päällä, niin sitäkin nappia on ohi mennessä vähintään kerran rämpäytettävä. Huoh...

Lähes kaikki kielletyt tavarat, kuten terävät esineet ja avonaiset jauhopussit, on nostettu Ronin ulottumattomiin, mutta tietysti jotain uutta kivaa löytyy joka kerta. Niin kuin tällä viikolla, kun yhtäkkiä kuului vain ropinaa ja kaikki 998 cocktail-tikkua olivat pitkin poikin laatikkoa ja lattiaa. Tai eilen, kun avaamattomaksi luulemani mantelirouhepussi ei ollutkaan avaamaton, ja sitten lähes koko pussin sisältö koristi keittiön lattiaa.

Yleensä Roni osaa tutkailla kaappien sisältöä suht siedettävästi, jos nyt kattiloiden paukuttelua lihanuijalla ja metallikauhalla voi pitää siedettävänä... Laatikoista mukaan lähtee jos jonkinmoista kauhaa ja kapustaa, mutta onneksi suurin osa hukkuneista tamineista löytyy lastenhuoneen leikkiastialaatikosta. Ruokatavaroitakin saa joskus hakea keittiön pöydän alta, mutta onneksi aika harvoin kaakaopussit ja pastapaketit ovat muualla kuin keittiössä.

No, jos tämä keittiössä touhuaminen vaikka innostaisi sitten myöhemmällä iällä ruoanlaiton pariin...!

Ei kommentteja: