tiistai 15. toukokuuta 2012

Ihana päivä

No niin, toinen vapaapäivä menossa, ja voi että tämä kotonaolo on ihanaa! Tänään lähdettiin aamulla jo ennen yhdeksää ruokakaupan kautta puistoon, jonne ostettiin evääksi lapsille karjalanpiirakkaa ja minulle Starbucksin jääkahvia. Kaverit olivat tulossa vasta reilun puolen tunnin päästä mukaan, joten aloitettiin auringonpaisteinen puistovisiitti eväsretkellä. Kyllä ne elämän pienet asiat on niitä parhaita!

Ja miten sitä osaakaan eri tavalla suhtautua moneen asiaan, kun on välillä käynyt töissä ja toisaalta taas tietää, että syksyllä tämä kotonaolon ihanuus loppuu! Tietysti sitä on tässä kolmen vuoden kotonaolon aikana syntynyt tiettyjä rutiineja, joita ilman arki ei olisi niin sujuvaa, mutta nyt ei jotenkin enää jaksa ihan kaikista pitää enää kiinni. Ei sillä niin väliä, vaikka kotiin jäisikin kaaos, kun lähdetään puistoon, tai jos se pyykkikone ei nyt ihan heti aamusta alkaen pyörikään...

Lapset, ja etenkin Roni, on viimeisen kuuden viikon aikana kasvaneet ihan huimasti ja oppineet hirveän paljon uusia asioita! Varmaan osansa on ollut myös sillä, että arkirutiinit on kuitenkin olleet erilaiset isin kanssa kotona ollessa, ja kyllähän sekin vaikuttaa kun äiti, jonka kanssa on oltu kylki kyljessä syntymästä saakka, yhtäkkiä onkin poissa ison osan päivästä... Mutta kyllähän tuossa reilun vuoden iässä kehitysaskeleetkin on huimia tapahtui ympärillä mitä tahansa!

Esimerkiksi aamut on nykyään ihan superhelppoja - poikkeuspäiviäkin tietysti löytyy... Ennen Ronia piti pitää sylissä kunnes aamupala oli pöydässä, ja siltikin pikkumies oli aika itkuisa. Yritä siinä sitten saada kolmelle ihmiselle aamupala pöytään, kun yksi huutaa ja roikkuu puntissa tai keikkuu kainalossa... No, ei ole enää sitä ongelmaa, vaan lapset kiltisti leikkivät yhdessä tai katsovat lastenohjelmia vierekkäin sohvalla kunnes aamupala on valmis. Ah, ihanaa! Kun päivä saa alkaa rauhallisesti, sillä on suuri merkitys koko loppupäivään!

Ei kommentteja: