lauantai 12. toukokuuta 2012

Paluu arkeen

Niin se vaan kuusi viikkoa vierähti huiman nopeasti ja huomisen jälkeen on taas paluu kotiäitiarkeen. Töissä oli tosi mukavaa ja juuri kun ehti päästä työn touhuun, niin jo pitikin alkaa pakata omia tavaroita laatikkoon odottamaan elokuista toiseen työhuoneeseen siirtymistä. Mutta onhan se ihanaa olla vielä tovi kotona ja nauttia viimeisistä vapaista ja tietysti kesästä, jota meillä on niin kovasti odotettu. Muistan hyvin, kun eräänä keväisenä päivänä satoi pitkästä aikaa vielä kuitenkin hieman lunta, ja pikkuneiti melkein itki ikkunan äärellä: "Äiti, minä haluan, että tulee se kesä eikä lunta!" Ihana pieni muru!

Tänään juhlittiin Lotan nimppareita, ja heti aamusta asti vieraiden odotus oli kova. "Joko ne vieraat ja kaverit (eli serkkutytöt) kohta tulee?" kuultiin useampaan otteeseen ennen iltapäivää. Ja tulivathan ne sitten lopulta! Odotellessa pikkuneiti onneksi sai katsoa uutta, nimpparilahjaksi saatua Risto Räppääjä -elokuvaa sekä auttaa äitiä kakun täyttämisessä ja koristelussa. Tuli muuten hieno koristelu kakkuun, joka muutenkin onnistui ihmeen hyvin (minä kun en ole mikään täytekakkuekspertti, olisiko tämä ollut ehkä noin kahdeksas täytekakku ikinä...?)! Ostin koristeeksi Prismasta sellaisen koko kakun kokoisen vohvelikuvan, johon oli elintarvikeväreillä painettu Barbapapat. Täytyykin yrittää muistaa laittaa kuva tänne... Kakku tosin meinasi muuttua mansikoilla koristelluksi, kun ensin se kuva alkoi halkeilla ja reunat nousivat ylös kipristyen... Mutta onneksi kuva jotenkin kostuttuaan asettui paikoilleen ja siihen jäi vain muutama viiru sinne tänne. Olisi vissiin pitänyt kostuttaa sitä kuvaa jotenkin heti, vaikka suihkupullolla...

No, pitää siis tehdä uusi kakku, että pääsee kokeilemaan! Paitsi että se kuva ei kyllä ollut kauhean hyvän makuinen, tai ei siinä makeassa maussa oikeastaan ollut mitään vikaa, vaan koostumus oli ehkä se omituisin - vohveli nimittäin muuttui vähän sitkeäksi kakun päällä kostuttuaan.

Nimpparijuhlien jälkeen Lotta pääsi isin mukaan valmistelemaan ensi viikonlopun endurokisojen reittejä, ja Roni puolestaan pääsi elämänsä ensimmäiselle polkupyöräretkelle! Tehtiin ensin pieni lenkki pyöräillen, ja sitten suunnattiin kohti ankkapuistoa. Pikkumies istui enemmän kuin tyytyväisenä pyörän kyydissä ja laulaa loilotti jotain omia laulujaan siellä istuimessa selkäni takana. Puistoon lähtiessä aurinko paistoi, mutta kun oltiin juuri päästy hiekkalaatikolle, tuli kunnon sadekuuro. No, siellä me silti istuttiin ja tehtiin kakkuja. Eihän sitä nyt kesken kaiken viitsi pienen sateen takia pois lähteä! Ja äkkiä se kuuro onneksi menikin ohi, ja sitten taas jo paistoi aurinko. Ja Roni reippaasti kuivasi haalarin takamuksellaan kaikki ankkapuiston härvelit ja liukumäet...!

Huomenna sitten äitienpäivän juhlintaa - juhlaviikonloppu siis!

Ei kommentteja: