No niin, päästiin mekin syksyn sairastelujen makuun... Pari viikkoa sitten molemmat lapset tosin jo olivat räkätaudissa, mutta sen verran lievässä kuitenkin, että selvittiin ilman kuumetta, ja hoidossakin molemmat olivat reippaasti, vaikka räkäisinä. Ja niin muuten olivat ne kaksi muutakin hoitolasta.
Mutta viime viikolla siis iski oikein kunnolla enterorokko. Roni oli ihan pilkullinen päästä varpaisiin, ja osa näppylöistä eteni rakoiksi asti. Ja niitä oli myös suussa - auts. Ja kutisivat ihan hurjasti - auts. Eli aika tuskainen pikkumies oli meillä muutamana päivänä, kun siihen alkuun lisätään vielä 39 asteen kuume.
Ronilla alkoi olla jo kolmen päivän sairastamisen jälkeen normaalit touhut, ja neljäntenä päivänä kuumeen alkamisesta merkkinä sairastelusta oli enää jo vaalenemaan alkaneet täplät. Sunnuntaina oli aivan ihana syyssää ja me otettiin tietysti ilo irti oikein kunnolla puistoilemalla sekä aamulla että iltapäivällä. Illalla oli vielä ohjelmassa Lotan vesipeuhu, josta tulikin sitten kotiin tulikuuma ja väsynyt pikkuneiti. Kuumemittari näytti samoja lukemia kuin Ronilla rokon alkaessa, ja tänään maanantaina meillä onkin sitten maattu sohvalla ja katseltu lastenohjelmia koko päivä.
Lotalla ei onneksi tauti iskenyt ihan yhtä rajuna kuin Ronilla. Näppylöitä on vain muutama otsalla, ja rakkoja muutama suussa. Tänään iltaa kohden olokin näytti jo parantuneen huomattavasti, sillä neidille alkoi leikit jo vähän maistua. Lotta halusi jäädä kotiin isin kanssa leikkimään "jotain tyttöleikkejä", kun me suunnattiin Ronin kanssa ruokakauppaan...!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti