sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Poronpolulla

Tänään tempaistiin lasten kanssa ja lähdettiin Poronpolulle! Kyseessä on siis perinteinen, jokavuotinen ulkoilutapahtuma Lopella, jossa tuhansia ihmisiä samoilee Lopen metsissä Poronpolun eri mittaisilla metsälenkeillä. Isi ei voinut tällä kertaa osallistua metsäretkelle, kun muutama viikko sitten endurokisoissa sattunut polvihaaveri vaatii parin kuukauden levon... Ensi vuonna sitten pääsee isikin mukaan!

Sää oli oikein sopiva: reilut 10 astetta lämmintä ja aurinkokin näyttäytyi loppua kohden yhä enemmän. Reittinä meillä oli lyhyin, 5 km mittainen perhepolku, jonne kuuleman mukaan oli mahdollista mennä rattaillakin. Ja kyllä vaan, rattailla me mentiin, vaikka jossain kohtaa matkan varrella oli erilaisia haasteita, mm. jyrkkä laskeutuminen tosi kapeaa polkua kallion sivua, muutama sata metriä mutavellipolkua jne... Tulipahan vähän extreme-fiilistä, ja kunnon kuntoilusta rattaiden lykkiminen siellä maastossa kävi!

Puolessa välissä matkaa saatiin lettuja ja makkaraa Peikkoluolan/Pirunlinnan kupeessa, jonne oli järjestetty lapsille maahis- ja menninkäisohjelmaa. Ja olipa siellä vuohiakin kallioiden väliin tuotu ihmeteltäväksi! Siellä treffattiin myös lasten serkkutytöt, Tiina-täti sekä joukko pikkuserkkuja ja muita tätejä.

Kaiken kaikkiaan Poronpolku oli tosi kiva kokemus ja mahtava tapahtuma. Ensi vuonna uudestaan!

Tulipa Poronpolulta napattua muutama kuvakin:











Ei kommentteja: