Helmi-maaliskuun vaihteessa on meidän perheessä juhlahumua: Roni täytti tällä viikolla 2 vuotta, ja Lotalla tulee ensi viikolla täyteen 4 vuotta. Meidän murut on jo niin isoja - ihan kohtahan ne menee jo kouluunkin! No, ei onneksi ihan vielä... Paitsi että Lottahan menee kyllä jo kahden vuoden päästä eskariin... hui!
Tänään vietettiin sukulaisten ja perheen kesken molempien lasten yhteisiä synttärijuhlia perinteisen kaavan mukaan: syötiin kakkua ja serkukset saivat temmeltää keskenään. Lasten serkkutytöt ovat jo 8- ja 9-vuotiaita, mutta ikäerosta huolimatta kaikille neljälle löytyy yleensä kivaa, yhteistä tekemistä. Ja yleensä se tekeminen on jossain vaiheessa kemuja epämääräistä riehumista ja juoksemista, sängyllä pomppimista ja rehaamista. Ja mikäs lapsista sen kivempaa!
Eilenkin vietettiin synttäreitä: kaverin tytön 2-vuotissynttäreitä. Tämä 2-vuotias pikkuneiti on syntynyt täsmälleen samana päivänä Ronin kanssa, ja hauskasti samanlainen ajoitus on myös minun toisen kaverini kuopuksella, joka on syntynyt päivä ennen Ronia. Lapsilla oli kylässä synttäreillä hurjan hauskaa, ja aavistelin, että kotiin lähdön hetkellä se tietäisi hankaluuksia. Eli kukaan ei haluaisi pukea päälle, eikä lähteä kotiin. Mutta tällä kertaa lapset yllättivät: molemmilla oli ulkovaatteet omatoimisesti päälle laitettuna ja marssivat ovesta ulos jo ennen kuin minä ehdin saada edes kenkiä jalkaani. Joskus lähteminen on helppoa!
Kuvia seuraa perästä, kun saan joskus taas kaivettua piuhat esiin ja siirrettyä kuvia kamerasta koneelle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti