perjantai 4. lokakuuta 2013

Kiireisiä päiviä...

Arki on viime viikkoina ollut aikamoista härdelliä, kun molemmat aikuiset ollaan oltu työreissuissa siellä ja täällä ympäri Suomea, ja lisäksi on kaikki oltu enemmän tai vähemmän flunssaisia taas pari viikkoa. Viime viikolla minun työreissun ajan lapset olivat isin kanssa kotona korva- ja silmätulehduksissa, ja tällä viikolla ollessani taas työreissussa Roni oli uudestaan kuumeessa. En ehkä uskalla enää lähteä mihinkään reissuun, kun aina silloin iskee taudin pahin vaihe päälle...

Hoidossa on onneksi alkanut mennä vähän paremmin, ja eilen kun Roni jäi kuumeisena isin kanssa kotiin ja sisko meni hoitoon, niin pikku-ukko olisi halunnut myös hoitoon! Tänään minä jäin Ronin kanssa aamupäiväksi, ja sitten tehtiin puolen päivän aikaan vahdin vaihto isin tullessa kotiin.

Nyt on onneksi perjantai ja viikonlopulle ei ole mitään ohjelmaa! Paitsi että huomenna tulee meille takkapuita vihdoin viimein, ja päästään takan lämmityspuuhiin! Minä en muuten koskaan eläissäni ole sytyttänyt takkaa, joten kerta se on nyt sitten ensimmäinenkin...! Kun nyt sitten ensin keksittäisiin niille puille joku paikka, jossa niitä säilytetään... Niin, ja joku nuohoojahomma pitää kai jossain vaiheessa hoitaa, ja mitähän vielä...?

Huomenna vietetään lisäksi tyttöjen aamupäivää, kun lähdetään kummitytön synttärilahjahousuja vaihtamaan (ostin siis liian pieniä, joita muuten ei oikeastaan vaihdeta, vaan ostetaan uusia, kun ne pienet olikin kummitytön pikkusiskolle sopivat...). Lotta ja serkku-kummityttö auton kyytiin ja kohti vaatekauppaa! Näitä reissuja tulee ehkä joskus tulevina vuosina lisää - jos nämä neidit enää sitten shoppailuseurakseen kelpuuttavat...!

Ei kommentteja: