lauantai 28. joulukuuta 2013

Hyvää perjantaita - ei kun mikä päivä nyt olikaan...!

Nyt on lomailtu koko perhe viikon verran, ja arkirutiinit on heitetty romukoppaan! Ei ihan heti edes muista, että mikä päivä tänään oikein onkaan...

Kuluneen viikon aikana lapset ovat nukkuneet aamulla jopa kymmeneen saakka! Siis meidän murut, jotka ovat yleensä olleet pystyssä jo ennen kuin pikkukakkonen alkaa!

Lotta tosin edelleen herää ensimmäisenä, tulee hetkeksi viereen pötköttelemään - joskus ehkä hetkeksi nukahtaen - josta sitten nousee katsomaan yksinään lastenohjelmia meidän muiden jäädessä vielä nukkumaan.

Tänään minulla oli aamupäivällä yhdeltätoista kampaaja, enkä laittanut herätyskelloa soimaan, kun ajattelin nousevani Lotan kanssa samaan aikaan. Toisin kävi, ja kello oli jo melkein kymmenen, kun heräsin!

Pitkistä yöunista johtuen ei meillä ole nukuttu juurikaan päiväunia, muutamana päivänä ainoastaan. Sitä onkin sitten kunnon unipöpperö myös itsellä, kun kymmenen tunnin yöunien lisäksi vetäisee parin tunnin päikkärit!

Ihan on siis rutiinit ja rytmit hukassa - ah, miten ihanaa!

Ei kommentteja: