torstai 1. lokakuuta 2009

Omassa huoneessa!

Tänään Lotta sitten vihdoin pääsi omaan huoneeseen nukkumaan! Ja nukkumaanmeno sujui ah, niin ihanan helposti: Lotta söi pullollisen maitoa ja nukahti siihen. Sitten vaan kannettiin omaan sänkyyn omaan huoneeseen ja unet jatkuivat rauhallisesti. Voiko olla totta?! Eikä ainakaan vielä ole (nyt kulunut tunti nukkumaanmenosta) neiti herännyt kertaakaan!

Jännityksellä nyt sitten odotetaan, miten se ensimmäinen yö siellä omassa huoneessa sujuu... Ja osaavatko äiti ja isä nukkua ollenkaan!

Viime yö sujui muuten jo paljon rauhallisemmin kuin pitkään aikaan. Lotta meni joskus kahdeksan aikaan nukkumaan ja vain yhden kerran joutui huutelemaan äitiä ja isää omassa sängyssään ennen kuin rauhoittui unille. Herätys tulikin sitten vasta kolmen aikaan yömaitoa varten. Ensimmäisen heräämisen jälkeen vain muutaman kerran nostettiin tuttia kesken unien, ja joista herätyksistä Lotta nukahti samantien itsekseen ilman nukutteluja tai kädestä pitämistä! Aamulla Lotta heräsi virkeänä vähän ennen seitsemää, ja pienen kädet olivat ihan kylmät - peitto kun oli mytyssä jalkopäässä. Äiti sitten otti Lotan viereensä lämmittelemään aikomuksena nousta 10 minuutin päästä, jolloin isän herätyskello soisi. No, toisin kävi, sillä sekä äiti että lapsi nukkuivat sikeästi kellon soidessa seitsemältä, ja heräsivät vasta vähän ennen kahdeksaa! Olipa ihanat aamu-unet vierekkäin käsi kädessä...!

Ei kommentteja: