Roni sai jäädä lauantaina isin siivousseuraksi ja Lotta pääsi äidin, serkkutyttöjen ja tädin kanssa uimalaan. Edelliskerrasta oli kulunut vain pari kuukautta, mutta tuntui kuin siitä olisi vuosi - niin paljon oli pikkuneiti kehittynyt "uimarina"! Osansa oli ehkä silläkin, että äiti ei enää niin hysteerisesti pelännyt Lotan liukastelua, sillä Lotta käy kotonakin melkein itsekseen suihkussa ja osaa hyvin jo liikkua liukkaalla laattalattialla.
Lotta oli uimalassa ihan innoissaan ja koko matkan ulko-ovelta altaalle hoki: "Mennään uimaan, mennään uimaan!". Altaassa meno jatkui samalla tahdilla ja Lotta halusi hyppiä altaan reunalta veteen - äiti tosin piti käsistä kiinni, että ei nyt liian hurjaksi olisi meno mennyt! Lotta jopa liukastui matalassa altaassa kerran niin, että pääkin meni veden alle, mutta neiti se vaan nousi vauhdilla ylös ja jatkoi matkaa.
Porealtaassa Lotta keksi, että haluaa mennä veden alle piiloon. Äiti piti käsistä kiinni, laski kolmeen ja Lotta meni kyykkyyn veden alle. Ja tätä toistettiin lukemattomat kerrat! Pitkään aikaan, oikeastaan ei juuri ollenkaan vauvauinnin jälkeen, Lotta ei ole halunnut sukeltaa. Olipa kiva, että neiti keksi sen taas, ja ihan itse! Lotasta on tullut kunnon vesipeto!
1 kommentti:
Lotta kesalla Lac Lemanille!!
Lähetä kommentti