No niin, nyt on sitten pikkumiehelläkin nimi: Roni Tapani. Pitkällisen pohdinnan jälkeen nimeksi ei tullutkaan perisuomalainen nimi, kuten alunperin oli tarkoitus. Vaikka eihän Ronikaan nyt kai varsinaisesti mitään ulkomaan peruja ole, mutta aika tuore tuttavuus se kuitenkin suomalaisessa nimikalenterissa taitaa olla.
Melkein tuli lapselle kuitenkin eräs toinen nimi, sillä jos nimijuhlia olisi päästy viettämään alkuperäisenä päivänä, niin Roni olisikin nyt Juhani! Viikko kun oli vielä aikaa pohtia, niin jotenkin Juhani alkoi tuntua liian pitkältä nimeltä, joten palattiin sitten isin alkuperäiseen ehdotukseen, jonka äiti aluksi hylkäsi. Yritin kovasti miettiä, että minkä nimen näköinen tämä meidän kaveri olisi, ja yllättäen pikkumies alkoikin näyttää Ronilta. Ja Ronihan siitä sitten tuli!
Lauantaina siis vietettiin nimijuhlien lisäksi Lotan 2-vuotissynttäreitä, ja mukavat kekkerit olivatkin! Ja aika railakkaasti Lottakin paineli menemään serkkutyttöjen kanssa, kun illalla pyysi itse jo puoli kahdeksan aikaan nukkumaan. Tätä ei ole siis tapahtunut koskaan ennen! Ja uni oli silmässä jo heti kahdeksan jälkeen. Lisää juhlia Lotalle, niin tulee hyvät yöunet! Ja kiitos kaikille juhlijoille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti