keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Minne se rytmi hävisi...?

Eli juuri kun ehtii tottua pikku-ukon rytmiin, niin sitten se jo vaihtuukin - näinhän se menee... Aikaisemmin Roni kätevästi nukkui aamupäivästä alkuiltapäivään jopa kuuden tunnin unia eli siinä välissä päästiin helposti Lotan kanssa vaikka puistoon ja ehdittiin syödä lounastakin. Usein Lotta meni päiväunillekin vielä ennen Ronin heräämistä. Nyt Roni puolestaan ei nuku aamupäivisin, eikä oikeastaan muulloinkaan päiväsaikaan, pitkiä unia (paitsi tänään poikkeuksellisesti!), ja puistoon lähteminen sekä syömiset on ajoitettava aika tarkalleen.

Isi muisteli tässä eräänä päivänä, että Lotan kanssahan me aloitettiin 3 kk iässä vellit ja kohta jo hedelmät ja kasviksetkin. Ja Ronilla tulee ihan just se 3 kk täyteen - miten nopeasti se aika meneekään! Luin juuri täältä blogista miten Lotan kanssa uudet ruoat aloitettiin, ja myös sen, että näin tehtiin, koska neiti söi kahden tunnin välein ja oli mahavaivainen. Vähän tukevampaa evästä, niin yötkin rauhoittuivat.

Taidetaan aloittaa Ronille sama homma, koska syömiset on samalla tavalla kahden tunnin välein ja unet tosi levottomia. Jonkinlaista mahavaivaakin on ollut alusta saakka, joten ehkä se velli toimii samalla tavalla kuin siskollaankin, ja vatsakin siitä rauhoittuu. Jos nyt muistetaan kauppareissulla sitä velliä sitten ostaa...

En muista, olenko jo aiemmin kirjoittanut, että meillä ollaan nyt kokonaan äidinmaidonkorvikeruokavaliolla. Aika samalla lailla meni imetyshommat kuin Lotankin kanssa eli siinä 2 kk paikkeilla Roni ei enää huolinut rintaa, vaan sai hirveät raivarit aina, kun ensin oli äidinmaitoa, ja vasta sitten pulloa tarjolla. Kokeiltiin myös toisin päin eli ensin pullosta alkunälkään, mutta ei auttanut... Toisaalta imetyksen loppuminen oli helpottavaa, koska enää ei tarvinnut "säheltää" ensin imettäen (sähellystä se loppuaikoina tosiaan alkoi Ronin huutaessa ollakin!) ja sitten pullosta syöttäen, ja lisäksi aina välillä maitoa pumpatenkin.

Ei kommentteja: