Viikonloppuna oli Riksussa endurokisat, ja Ronikin pääsi ensimmäistä kertaa mukaan päristelyjä seuraamaan. Mukaan oli varattu sekä rattaat että kantoreppu (joka saatiin ensimmäistä kertaa oikein kunnolla käyttöön eli Roni viihtyi siinä hyvin! Kotona kun ei oikein ole repusta tykännyt...), ja kaksi paria pinkkejä kuulosuojaimia, joille ei oikeastaan ollut käyttöä, mutta pitihän sitä jotain rekvisiittaa olla! Kannustusjoukoissa oli äidin ja lasten lisäksi myös mummi. Ja kisassa ajamassa siis tietysti isi.
Siellä se Roni tyytyväisenä ensin rattaissa, sitten kantorepussa nukkui kaiken päristelyn keskellä. Hetken aikaa pikkumies tosin kisojakin seurasi äidin sylistä, ja pääsi oikein motocross-radan katsomoon saakka ihmettelemään. Sieltä katsomosta nähtiin myös kun eräs kisailija kaatui tosi pahannäköisesti, ja tämä tapaus jäi jopa Lotallakin mieleen. Illalla kotona pikkuneiti kävi tätä tapahtumaa läpi: "...setä kaatui, sitten sitä sattui, sillä oli kypärä päässä...". Ja sitten tapahtumaa käytiin yhdessä läpi ja todettiin, että onneksi sedällä oli kypärä, niin ei sattunut pahasti. Vaikka siltä se ensin alkuun kyllä todellisuudessa näytti!
Ai niin, tärkein meinasi unohtua - meillä oli niin hyvät kannustusjoukot, että isi voitti kisan omassa luokassaan! Siitä saatiin hieno pokaali Lotalle ihmeteltäväksi...!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti